Lasikatto, lasilattia ja töyksäyttelijät

Pian edellisen viestini jälkeen luin the Economistin lasikatto-indeksistä. Kuinka ollakaan Saksa on OECD:n keskiarvon huonommalla puolella Tässä linkki:  The Economist.  Yksittäisitä indeksin osatekijöistä Pohjosimaat ovat monessa kärjessä, mutta palkkaeroissa ja lastenhoitokuluissa Suomi on alle OECD:n keskiarvon. Uutisista saan sen kuvan että tilanne ei ole paranemaan päin.

Brittilehdet taas lanseerasivat termin lasilattia.  Se ylläpitää olemassaolevia luokkaeroja. Varakkaiden ihmisten lapsilla on varaa mennä hyviin työpaikkoihin palkattomiksi harjoittelijoiksi ja kasvattaa sitä kautta omia verkostojaan, joilla saa hyviä työpaikkoja.  Pari linkkiä The Guardianiin: tutkimus ja siihen liittyvä kolumni ja The Independentiin. Sanoma on sama: jos kukaan ei liiku alaspäin, huipulle ei tule tilaa.

 

Ja kotoisen Hesarimme kolumnisti Taina Haahti vakuutti, että tulevaisuus ei olekaan töksäyttelevien (mies)johtajien. Hä kirjoittaa siitä, miten olemme palvoneet teknistä koulutusta, ja Nokian romahdettua eksel-johtajien käsissä palvomme edelleen niin että päiväkotilapsillekin opetetaan koodausta: Helsingin Sanomat   No tätä aatusta jatkoin eteeenpäin: mitä niille päiväkotilapsille pitäisi sitten opettaa ? Projektinhallintaa, kannustamista, ryhmätyötä ? TripAdvisorissa brittiäidit kertovat tulevansa nyt Lappiin, ettei lasten tarvitse olla poissa koulun joulujuhlasta. Ehkä se on niin, etttä tärkeimmät taidot opitaan siellä joulujuhlan harjoituksissa ?

Eurooppalaista eksotiikkaa

Jouduin työssäni arvioimaan joukon saksalaisia tutkimusrahoitushakemuksia.  Yksi pisteytettävistä osa-alueista oli "Support of early career scientists and equal opportunities". Ensimäisessä lukemassani hakemuksessa kerrottiin miten naisopiskelijat joutuvat "gender-related courses", miten yliopisto kutsuu menestyneitä naisia pällistltäviksi ja lastenhoitoa voidaan järjestää..

The XXX of XX puts efforts in promoting female scholars suitable to act as role models in order to enhance the number of female scientists in leading positions. Female PhD students will be required to take gender-related training courses. Successful international female scientists will be invited to give a talk about their research and career development. Travel grants will be given to female PhD students for visiting these female scientists for a span of one week to a month. Family support for young scientist parents will be provided if necessary, by funding of travel expenses for children arising in connection with project-related trips, childcare during conferences, workshops, and seminars for the children of guest speakers, also at off-peak hours.

Sitten luin ne muut hakeukset, ja opin että kaikissa rahoitusta hakeneissa yliopistoissa oli samanlainen ohjelma.

Onko tässä sitten jotain pahaa ? Ehkö korvaani särähtää tuo "will be required to take gender-related training courses", mutta en osaa kuvitella millaisia ne on ?

Olen paraikaa konferenssimatkalla, toinen kahdesta naispuhujasta. Tyttöopiskelijat pörrää ympärillä, kaveriselfieiden lisäsi ne haluavat puhua ammattiasiaa, myös aiheista joissa en suinkaan ole tämän viikon suurin tähti. Mutta ehkä se on niin, että jos minä ja tyttöopiskelija istutaan hotellin baarissa iPadin ääressä, se näyttää mentoroinnilta. Jos sama opiskelija istuu miesprofessorin kanssa, se näyttää helpommin treffeiltä.

Kalentereista

Kalenteri ja kalterit muistuttavat sanoina toisiaan. Ja kuvinakin: pystyviivoja joiden väliin kaikki ei millään mahdu. Olen tasapainoillut vuosia kalentereiden määrän ja laadun kanssa.

Mulla on työpaikalla sähköinen Outlook-kalenteri, joka synkronoituu kännykkääni. Laitan siihen yksityismenoista sellaiset jotka voivat vaikuttaa töistälähtöaikaan. Useat kollegat voisivat nähdä kalenterini, mutta harva vaivautuu katsomaan. 

Edellisessä työpaikassa Outlookin käyttö oli pakollista, ja myös kokoushuoneilla oli Outlook-tilinsä. Kun halusi kokouksen, etsi vain ajan jolloin kaikilla oli tilaa ja siihen se täräytettiin. Aluksi en tiennyt, oliko kyseessä tyhmyys vai ilkeys, kun kalenteriini ilmestyi kokouksia  perjantaiaamuksi  klo 8 jos olin torstaina palannut Amerikasta. Sitten opin varaamaan myös toipumisaikaa.

Nykyisin käytän työkokousten, varsinkin webexien ja videokokousten, sopimiseen Doodlea, olen rekisteröinyt sinne oman tilin. Muutaman yritys-erehdys -kuvion jälkeen tarkistan, onko aikavyöhyketuki päällä, ja laitan silti kokouskutsuun aina "aamupäiväajat ovat klo 9 UK, 10 CET eli 11 EET, ja iltapäivät 12 UK, 13 CET ja 14 EET. "

Minulla on seinällä myös A3-kokoinen kalenterilakana, johon piirrän yli 3 päivän poissaolot samalla kun varaan ne. Laitan siihen myös tärkeät määräpäivät. Se on ihanan visuaalinen perustelu niiille, jotka tulevat pyytämään pientä palvelusta: voin näyttää että tuossa on H2020 deadline, sitä ennen olen poissa nämä ja nämä ajat...

Keväällä intoilin bulletjournalista,  http://bulletjournal.com/   ja ostin jopa kovakantisen muistikirjan sitä varten. Jaksoin suunnitella siihen toukokuun loppupuolen ja vähän kesäkuuta, sitten yksi rahoitushakemus sotki kesäkuun lomasuunnitelmat ja siihen se sitten jäi. Kirja on kiva, käytän sitä edelleen, ja se mitä olen tuosta oppinut on se, että merkitsen muistiinpanoihini #-merkillä kaikki asiat joista seuraa itselle toimenpiteitä, ja tähdellä ne jotka pitää kertoa edelleen.

Syksyllä naistenlehdet pursuivat ohjeita, miten laitetaan koko perheen kalenterit synkrooniin. Tästä ei ole kokemusta. Suurin saavutus on se, jos onnistun varaamaan miehen kanssa lomat samaan aikaan.

Tasa-arvoa työelämässä vuonna 2015...

... niin, vai jälleen kerran hyvä esimerkki sen toteutumattomuudesta...

Kirjoittelin aiemmin kesällä naisista johtotehtävissä ja on kuin kohtalon ivaa, että mainitsin esimerkkinä saunaillat. Työtehtävissäni törmäsin nimittäin nyt itse siihen, että kokousosallistujaa vaihdettiin varsinaisesta jäsenestä (minä, nainen) varajäseneen (esimieheni, mies), koska asiakas halusi järjestää kokouksen päätteeksi saunaillan ja minä olin ainoa naispuolinen edustaja.

Savu nousee korvista edelleen ja mietin tällä hetkellä miten asian hoidan. Kokoukseen en olisi edes päässyt paikalle, mutta edustajan vaihtamisen syyn kuuleminen oli aikamoinen shokki - en olisi kuvitellut että sitä uskalletaan sanoa ääneen! 

Kannattaisiko tämän asian yli nyt sitten vain päästä vai pitäisikö nousta barrikadeille kohtelusta? No, se ainakin on varmaa, että työpäivä tulee lyhenemään tänään reilusti ja lähden rauhoittumaan ulos kauniiseen auringonpaisteeseen nelijalkaisten seurassa. 

Löytyykö lukijoilta muita hyviä konsteja purkaa työpaineita?

Singletasking, rankka muoti

Kun aloitin opinnot yliopistossa, ystäväni 7-vuotiaista kaksosista toinen jätettiin kotiin kasvamaan, koska hän ei kyennyt keskittymään 45 minuuttia. Otin silloin aikaa matematiikan luennoilla, ja totesin, että en itsekään olisi kypsä ekaluokalle: viimeistään 20 minuutin kohdalla ajatus harhaili. (Tuohon aikaan muuten opiskelijoilla oli rannekello mutta ei kännykkää.)

Pysytkö polulla vai harhailetko ?

Sitten seurasi 30 vuotta multitaskingia.

Nyt elämänpelastusgurut ovat alkaneet vannoa singletaskingin nimiin. Sanovat, että ihmisaivot on suunniteltu vain yhteen hommaan kerrallaan.

(Forbes: Why Single-tasking makes yu smarter)

Single-tasking and productivity

Minä taas en ole aikuistunut: monissa työtehtävissä se 20 minuuttia voisi tehdä tiukkaa. Ehkä en ole vieläkään kypsä ekaluokalle. Tai mun työ on tosi kypsää...

Ja toisaalta, fysiologiagurut huutavat että "istuminen on uusi tupakointi" ja fyysisistä syistä pitäisi pitää pieniä taukoja.

Miten on, onnistuisko tuollainen teiltä ? (ja mitä nuo sanat on suomeksi ?)

Lomalla arjessa

Näin keskellä Suomen suloista suvea - makunsa kullakin kelien suhteen - on mitä mainioin tilaisuus lomailla arkisten askareiden parissa. Normaalisti tiskien laitto, siivous ja kokkailut hoidetaan suorittamalla läpi, yliviivaten tehtäviä viikon to-do-listalta - imurointi tehty, jes, sen voi unohtaa taas pariksi päiväksi. Mutta lomalla on (tai ainakin pitäisi olla) aikaa tehdä arkisetkin askareet silloin kuin huvittaa. 

Minulla on kolmas lomaviikko menossa ja huomasin kuin itsestään siirtyväni aamupalan jälkeen keittiön puolelle laittamaan tiskejä koneesta kaappiin ja samalla järjestelin muumimukit ja muut Teema-mukit parempaan järjestykseen keittiön kaapissa - ihan itsestään ja ilman kiukunpuuskia, kun kaikki eivät mahdukaan ensimmäisellä tunkemisella hyllylle. Koneen tyhjennettyäni latasin vähäiset likaiset astiat tilalle ja seuraavaksi kaivoin siemensekoituspussin kuiva-ainekaapista. Olimme olleet serkustapaamisella muutamaa päivää aiemmin ja sain mielettömän hyvän (ja helpon) siemennäkkärireseptin. Tämäkin olisi minulla normaalisti jäänyt kuukausiksi roikkumaan sisäiselle to-do-listalleni, mutta nyt sen kummemmin ajattelematta sekoitin siemenet, gluteenittomat jauhot, veden ja öljyn ja pian huumaavat paahtuvien siementen tuoksut täyttävät keittiön.

Voisiko näitä sisäisiä to-do-listoja jotenkin kytkeä pois päältä muulloinkin kuin lomalla? Miten paljon enemmän arjen pikkuasioista pystyisikään nauttimaan jos kaikki ei olisi ainaista suorittamista?

Ihanaa keskikesää kaikille!

Kun yksi ei saa osuuttaan tehtyä

Pääsin seuraamaan hienoa johtamistyöskentelyä.

Tavallinen tilanne nykypäivän tutkimusorganisaatiossa: tehdään hakemusta kiireellä. Nopea alkukokous, esitellään luonnostellut tavoitteet ja työpaketit, jaetaan kuka kirjoittaa mitä. Ensin impacts, niiden pohjalta objectives, siitä concepts, ... Nopea kaavio mitä työpaketteja tarvitaan, jokaiselle kirjoittaja. Ja sitten hajaannutaan kirjoittamaan.

Viikon kuluttua kootaan kaikki tekstit yhteen dokumenttiin. Nyt käy ilmi että yksi tiimin jäsen on saanut puristettua vain pari kolme riviä jokaisen osalleen tulleen otsikon alle.

Ja sitten tulee  se hieno osa.

Projektipäällikkö avaa kokouksen kertomalla että ensimmäisessä luonnoksessa on nyt jotain jokaisen otsikon alla, ja että tänään tarkastellaan osien rajoja, puuttuvia asioita ja päällekkäisyyksiä, ja sitten nimetään seuraavan vaiheen kirjoittajat.

Ja rauhallisesti käydään hakemuksen osat läpi, mihin tätä kannattaisi verrata, kenen kannattaisia lukea ja kommentoida tuota, miten saisimme tietää mitä evaluoijat odottavat. Voitaisiinko tästä tehdä kaavio tai taulukko, voisiko tätä osaa selventää havainnekuvalla. Se joka on ollut kirjoituskrampissa saa varmasti ihan yhtä paljon tehtäviä kuin muutkin,

Jos sademetsässä kaatuu puu, mutta kasvit täyttävät sen jättämän aukon yhdessä yössä. Jos työelämä on viidakkoa, niin monimuotoisuus on sen elämänehto. Kaikki eivät ole samalla tavalla hyviä, mutta kaiklle löytyy kuitenkin rooli.

Naiset johtotehtävissä

Eduskuntavaalien jälkeen alkaneissa hallitustunnusteluissa - tai oikeastaan niihin liittyvissä uutisoinneissa ja kommentoinnissa - nousi esiin naisten osallistuminen tunnusteluihin. Kolmen pääpuolueen puheenjohtajat ovat miehiä ja naisten osuus työryhmissäkin jäi vähäiseksi.

Samoihin aikoihin uutisoitiin Ruotsin suunnitelmista pakottaa naisia pörssiyhtiöiden hallituksiin uhkasakkojen avulla ja itse asiassa kun uutisia selailee viimeisten vuosien ajalta, sieltä nousee esiin monia juttuja naisjohtajista, kuinka he ovat pärjänneet miesvaltaisella alalla tai päässeet asemaansa.

Silmään sattui uutisia selaillessa Taloussanomien vanhan artikkelin otsikko "Sikariportaassa jyllää äijäkerho - ja itse artikkeli oli nimetty "Naisjohtajan miinukset - naiseus ja miesmäisyys". Itse juttu oli lyhyt, mutta jäin miettimään otsikointia. Itse allekirjoitan tuon sikariportaan äijäkerhon täysin. Asioista päättävät johtajat ovat yleensä aina miehiä - ja kavereita keskenään jo ennen kuin yhteinen johtajuus organisaatiossa yhdisti. Äijäporukkaan ei haluta naisia, koska sitten ei enää voida puhua asioista suoraan ja kavereiden kesken - mies miehelle.

Nainen mutkistaa äijäkerhon kuvioita liikaa. Saunailloissa pitäisi huomioida eri sukupuolta olevat ja varoa sanomisiaan. Ennen kokousten alkua ei voi heittää läppää viikonlopun tapahtumista ja pitäisikö sitä kokoushuoneen oveakin avata naisjohtajalle? Vai onko ongelmana se, että niitä naisia on todella liian vähän siellä sikariportaassa?

Jos naisia olisikin edes se 40% mitä Ruotsi nyt suunnittelee, tarkoittaisi se, että saunailloissa voisi reilusti varata kaksi saunaa - miehille ja naisille omat. Viikonlopun jutut ovat naisilla varmasti ihan samalla tasolla ja oviinkin voidaan asentaa vaikka automatiikkaa, jos se ovien auki pitäminen naiselle jotenkin on niin vanhanaikaista.

Loppujen lopuksi kyse on siitä, että tekosyitä löytyy aina. Ne lapset, kodin hoitaminen, heikompi sukupuoli - kaikki ne ovat vain tekosyitä, miksi johtoportaaseen ei haluta naisia. Pelkäävätkö miehet, että me naiset sanotaankin ääneen mitä oikeasti ajattelemme? Ja mitä jos tuomme esiin ideoita ja ajatuksia, mitä miehet eivät ole edes ajatelleet?

Mitäpä jos laitettaisiin Suomi kuntoon naisten johdolla?

Perheellinen nainen ja saksalainen työelämä

Naisen työ -blogin ensimmäisen vieraspostauksen kirjoittin Mii, jonka elämästä Saksassa voit lukea lisää hänen Finn for life -blogistaan.

Minulle on tullut 12 vuotta ulkosuomalaisena täyteen ja viimeiset viisi vuotta olen asunut Baijerissa, Etelä-Saksassa. Plakkarissa minulla on parikin yliopistokoulutusta, olen työskennellyt useammassa maassa, kielitaitoa riittää ja olen ohittanut vauva-vuodet. Siis muodollisesti varsin pätevä.

Mutta mitä tapahtui, kun muutimme miehen perässä Saksaan? Kulttuurishokki. Nimenomaan naisen roolin suhteen.

Pohjoismaissahan on totuttu siihen, että nainen on töissä täyspäiväisesti. Siinä ei ole mitään ihmeellistä. Lastenhoito toimii enemmän tai vähemmän hyvin.  Sellaista tapausta tuskin tulee, että ei töitä pystyisi tekemään, koska lapselle ei päivähoitopaikkaa löytynyt. Koulu ottaa vastuun lapsen opetuksesta. Mies osallistuu kotitöihin. Näin oli ainakin asiat silloin, kun vielä asuin Suomessa.

Baijerissa ero pohjoismaiseen malliin on melkoinen. Ensinnäkin alle kolmi-vuotiaille hoitopaikan saaminen on jotakuinkin mahdotonta. Yleinen asenne on, että äidin paikka on siinä vaiheessa kotona. Päivähoitopaikan saaminen yli kolmi-vuotiaille on helpompaa, mutta sekään ei ole itsestäänselvyys. Lapsen aloittaessa kuusi-vuotiaana koulun, tulee iso ongelma. Iltapäivähoitopaikkojen saanti on siinä vaiheessa kiven takana.

Tämän takia saksalaiset naiset harrastavatkin paljon osa-aikatöitä. Minun 20 hengen tiimistä on noin neljäsosa naisia ja minä olen ainoa, joka on täyspäiväinen. Sain surkuttelevia kommentteja, kun kerroin aloittavani 40 tunnin viikon työt. ”Onko sinun ihan pakko? Etkö voi olla kotona? Miten lapsen ja huushollin nyt käy?” Ja kyllä, meilläkin on nyt tulossa tilanne syksyllä tyttären aloittaessa koulun, että hoitopaikkaa ei hänelle ole ainakaan vielä toistaiseksi varmentunut.

Toinen iso ero suomalaiseen systeemiin verrattuna on se, että vastuu lapsen oppimisesta on perheellä. Opettaja ikään kuin antaa tiedot – ja ison kasan läksyjä – mutta äiti on se, joka istuu lapsen kanssa ja varmistaa, että tiedot opitaan. Koulussa ei saa tukiopetusta, avustajaa ym.

Saksalainen koulu on raakaa peliä, sillä jo neljännen luokan jälkeen oppilaat jaetaan valkokaulusryhmään ja duunareihin. Viidennellä luokalla aloitetaan nimittäin lukio, jonne pääsevät vain parhaat. Ja tässä maassa luokkayhteiskunta jyrää vielä hyvinkin vahvasti. Akateemiset seurustelevat akateemisten kanssa, muut pysykööt aidan toisella puolella. Tämän takia vanhempien panostus lapsen kouluun on vahva.

Tällaisten ongelmien kanssa siis taistelen täällä Saksassa. Kyllä, suomalaista järjestelmää on tullut ikävä. Feministi minussa on noussut esille, mutta yritän opettaa itseäni maassa maan tavoille.

Räksyttämällä ei saa muuta kuin vihaisia silmäyksiä. Maahanmuuttajana ei voi luennoida paremmasta järjestelmästä.

Hei te siskot Suomessa, ei voi muuta sanoa kuin että arvostakaa mitä teillä on!

Pää pinnalla tehtävätulvassa

"Etkö sinä ikinä huku töihin" ihmetteli nuorempi kollega viikkoa ennen rahoitushakemusten ja loppuraporttien suosittua määräpäivää, ja sai minut muistelemaan, miten tämän oikein teenkään. Olen rakentanut joukon iskulauseita, joita hoen itselleni ja muille

• Voit tehdä 60 tunnin viikkoja, mutta et jatkuvasti 60-vuotiaaksi asti. Joskus pitää alkaa rajoittaa, miksi et tekisi sitä nyt kun olet vielä terve ?
• Suomessa on työaikalaki. Oman terveyden vaarantaminen on kiellettyä. Autossa pitää käyttää turvavyötä, yli 40 tunnin viikkoja ei saa tehdä jatkuvasti.
• Jos työhön menee enemmän aikaa kuin suunniteltiin, koska teit jonkun virheen tai jotain hajosi, se ei ole pelkästään sinun vikasi, eikä sinun tarvitse sitä hyvittää epäinhimillisillä suorituksilla. Jos et ole vale-enkeli etkä muutenkaan valehdellut työhakemuksessa, työnantajasi tiesi palkkaavansa ihmisen eikä konetta tai enkeliä.
• Sillä hetkellä kun lupaat joustaa, sovi palautusliike; varaa kalenteriin päivät jolloin pidät ylityötunnit vapaina. Jos jätät ne odottamaan "sitten kun hellittää", sitä hetkeä ei tule ikinä. 

Meillä ainakin sitä kiirettä luovat "vaakasuoraan lentävät nakit",  eli tehtävät ja avunpyynnöt, jotka tulevat organisaation muista osista, suunnitelmien ulkopuolelta ja  usein niin, ettei esimieheni niistä tiedä. Silloin kun niitä on liikaa, kerään ne listaksi ja valmistaudun puhumaan pomon kanssa.

• Luultavasti keskustelu käydään myönteisemmässä hengessä, kun aloitan sillä mitä haluaisin tehdä, enkä sillä, mitä en ehdi tehdä. "Tämä on uusi pyyntö ja tuntuu tärkeältä, mutta jos teen sen kunnolla, kaikkiin noihin muihin ei jää aikaa. "
• "Don't take no for an answer." Useinkaan ei riitä, että sovitaan, että en jotakin hommaa tee, pitää lisäksi sopia, kuka sen sitten tekee tai koska se tehdään, ja kuka kertoo tilaajalle muttuneista suunnitelmista.
• "Entä sinun oma jaksamisesi ?" On kilttejä esimiehiä jotka ottavat omalle vastuulleen liikaakin alaistensa kuormasta. Ja sitten ne menevät ja sairastuvat, ja kuka niiden sijaiseksi joutuukaan ?
• 
  

Eloa hakurumbaan: twistiä eriparikengillä

Uskottavuuteen ja pärjäämiseen kovassa bisnesmaailmassa eivät pelkästään osaaminen ja näytöt riitä, vaan myös pukeutumiseen on suhtauduttava asiaankuuluvalla vakavuudella. Jos asun värit, kuosit ja leikkaukset kertovat muuta kuin huolella valmisteltu esitys, niin turha vaiva! Näin media tähdentää, ja meidänkin blogimme tarjoaa työmatkoihin varustautumiseen monia hyviä ja käytännöllisiä vinkkejä.

Onneksi välillä voi käydä toisinkin ja työ tarjota ilahduttavia kokemuksia siitä, miten upeaa on keskittyä itse sisältöön ja uuden luomiseen yhdessä osaavien, eritaustaisten kollegoiden kanssa. Viime viikkoina puitteina ovat olleet hankevalmistelut mitä erilaisimmilla teknologiaa ja ihmisnäkökulmaa yhdistelevillä komboilla. Yhden juoksin kasaan itsekin.

Näin se meni: bongattuani kiinnostavan aiheen otin yhteyttä muutamaan eri puolilla Suomea toimivaan kollegaan, joilla tiesin olevan annettavaa mielessä muhivaan hankeaihioon. Parhaassa tapauksessa heiltä löytyisi jopa valmiita ideoita ja tekstinpätkiä, joista pystyttäisiin yhdistelemään ja muokkaamaan uudenlainen innovatiivinen kokonaisuus. Kaikki kutsutut liittyivät joukkoon ja pari muutakin osaajaa saatiin mukaan. Täysiin kalentereihin saatiin sovitettua kolme lyhyttä etäpalaveria, ja niiden välillä vaihdettiin ajatuksia sähköpostilla. Yhteinen sävel löytyi nopeasti. Kaikki toimittivat osuutensa sovitusti muiden kiireittensä lomassa ja aina jossakin raossa löysivät aikaa suunnitelman työstämiseen yhteisellä työalueella.

Itse pääsin uppoutumaan asiaan oikein kunnolla vasta parina dead linea edeltävänä päivänä. Kriittisinä viimeisinä päivinä löytyi myös oululaiselta työkaverilta aikaa ja halua suunnitelman viimeistelemiseen yhdessä. Hakemuksen jättöpäivän aamuna heräsin mielessä idea siitä, millaisessa visuaalisessa muodossa hankkeen ydintä voitaisiin vielä kirkastaa arvioijille. Hiottavaa oli vielä yhdessä jos toisessakin tekstiosiossa. Pallottelimme niitä kaikkia mahdollisia etäyhteyksiä hyödyntäen, ja varsin viitteellisten vihjeitteni phjalta syntyi Oulussa syntyi upea jäsennyskuvakin. Hakemus lähti ajallaan. Niin yhteisestä aikaansaannoksesta kuin etenkin tekemisen tavasta jäi hyvä mieli. Kunpa tuolla porukalla vielä päästäisiin käytännön toteutukseenkin!

Mukavan työteliään ja tuloksekkaan perjantaipäivän jälkeen suuntasimme suoraan viikonlopun viettoon, ja vasta mökille päästyä huomasin, millaisissa jalkineissa olinkaan koko päivän touhunnut. No, eivät nuo lipokkaat oikestaan niin kauhean erilaiset ole…

Ehkä tämä onkin arjen resilienssiä parhaimmillaan: Tilanteen mukaan mennään. Porukka osaa ja yhteistyö pelaa. Tehdään olennaisia asioita sen mukaan kuin tarve vaatii. Ouluun asti ei varustukseni tosin edes näkynyt, mutta tokkopa se olisi työkaverin tahtia haitannut, vaikka hän olisikin tiennyt, missä vetimissä täällä saapastelin. Uutisankkuri Jussi-Pekka Rantasen tapaan voisi uudenlaista twistiä arkeen järjestää jatkossa joskus ihan tietoisestikin!

http://www.mielenterveysseura.fi/fi/tarinat/jussi-pekka-rantanen-%E2%80%9Dj%C3%A4nnitys-tuo-el%C3%A4m%C3%A4%C3%A4n-twisti%C3%A4%E2%80%9D

Kuivahammastahna testissä

Matkatavaran minimointi on tässä blogissa harrastettu taiteenlaji. Niinpä kun kuulin, että Lush myy hammastahnatabletteja, piti kokeilla.

Kerta-annos takimmaisen rasian päällä.

Pikku tabletti laitetaan hampaiden väliin, kastellaan hammasharja, puraistaan ja harjataan normaalisti. Tahnamaisen tahnan runsasta vaahtoa siitä ei tullut, aika ohut vaahto mutta puhdas ja raikas tunne kuitenkin. Maku oli voimakas ja pistävä, luulen että siihen kyllästyisi pian joten taidan ottaa matkalle mukaan kahta makua. Valittavana oli kuusi mitä ihmeellisintä mausteista makua.

Molemmat kuvassa näkyvät maut olivat jotenkin tunkkaisen oloisia. Itse asiassa tunkkainen maku taisi tulla matkahammasharjastani, uusi harja paransi tilannetta oleellisesti. Mutta jos ostat tällaisia matkavaraksi, maista ennen matkalle lähtöä !

Elämänmuutos ja epäilyttävä intuitio

Ikä on vain numero, mutta jotkut numerot antavat enemmän aihetta pohdintaan kuin toiset. Minulle kuudenkympin virstanpylvään ohittaminen oli tällainen herättelevä käännekohta. Aviomieheni ja minun yhteisiä sataakahtakymmentä vuotta on viime kuukausina juhlistettu monin eri tavoin, isommin ja pienemmin tapahtumin eri puolilla planeettaa ja vaihtelevin osallistujakomboin. Kaikki tämä on tarjonnut mahdollisuuksia – ja tarvetta – miettiä tulevaa elämää eri näkökulmista. Erityisen hienoa oli tunnistaa vuosien mukanaan tuoma runsaus niin läheisten ihmissuhteiden, kiinnostavien työtehtävien kuin vapaa-ajan harrastustenkin muodossa. Kääntöpuolena on tietenkin se haaste, että todellakin on pakko tehdä valintoja: jostakin on luovuttava voidakseen aloittaa jotakin uutta.

Konkreettisesti tämä tarkoittaa pohdintaa osa-aikaeläkkeelle siirtymisestä. Ajatus heräsi jo useita vuosia sitten, kun asia oli ajankohtainen parin työkaverini kohdalla. Vaikka ikäraja on tällä välin ehtinyt ”karata käsistä” pariinkin kertaan, niin lähikuukausina se täyttyy, ja työnantajanikin suhtautuu näihin toiveisiin myönteisesti.

Yhtenä tammikuisena yönä sitten havahduin hereille päässäni alitajunnan tai intuition tuottama kristallinkirkas ajatus, että nyt sen teen! Voi vaikuttaa hyvin yksinkertaiselta, mutta kysymys osoittautuukin yllättävän monitahoiseksi ja -tasoiseksi, kun päätöstä oikeasti ryhtyy tekemään. Vaikutusta myöhempään eläkkeeseen ei ole kovin helppoa selvittää eikä oman terveyden kehittymistä pysty ennustamaan – ennakoimaan kylläkin. Työn ja muun elämän välinen tasapainoa vapaa-ajan lisääntyminen varmasti parantaa ja antaa enemmän voimavaroja tärkeisiin ihmissuhteisiin. Tekemisestä tuskin tulisi pulaa, vaan edelleen on tehtävä valintoja moninaisten kiinnostavien vaihtoehtojen välillä.

Kun työ nyt on tasapainottelua ”kahden hatun”, tutkimuksen ja esimiestehtävän, välillä, osa-aikaeläke merkitsisi luopumista esimiestehtävästä kuudentoista vuoden jälkeen ja keskittymistä tutkimuksen tekoon: houkuttelevaa, mutta kantaisiko valinta? Uskallanko? Kyse on myös identiteetistä, ja paikasta työyhteisössä, ja siitäkin, että valinnalla on vaikutus myös toisiin. Esimiehellä on väliä: viime torstain (2.4.) Ylen uutisten mukaan esimies voi olla työntekijän pahin terveysriski. Ehkä joskus voisi olla myös toisin päin?

Niin ikään 2.4. oli HS:n Elämä-sivuilla psykologian tohtori Tapani Riekin haastattelu, jossa Riekki suositteli suhtautumista intuitioon ensisijaisesti varauksella. Intuitio on automaattista ajattelua, ja esimerkiksi tietyssä tilanteessa saattaa viritä johonkin epärelevanttiin yksityiskohtaan perustuva assosiaatio, joka voi johtaa epätarkoituksenmukaiseen päätökseen. Vaikka jutun otsikko olikin Epäilyttävä intuitio, Riekin näkökulmasta viisasta ajattelua on joustava intuitiivisen ja rationaalisen ajattelun yhdisteleminen. Niinpä olen nyt sitten parhaani mukaan yrittänyt arvottaa ja yhdistellä noita kovin yhteismitattomia päätöksenteon dimensioita. Valitsitpa niin tai näin, niin jotkut niistä näyttävät plussaa ja jotkut miinusta ja jotkut pelkkää kysymysmerkkiä.

Mikä siis neuvoksi? Teen niin kuin sydän sanoo, eli elämänmuutos on edessä syksyn saapuessa.

 

Ammattimainen ote somessa

Sosiaalinen media on tullut töihin, halusit tai et. Ehkä viime aikojen selvin ilmaus tästä on ollut tutkimusrahoituksen uudelleenjakoa hallinnoivan Strategisen Tutkimuksen Neuvoston aktiivinen toiminta LinkedIn -palvelussa.

Tuttavieni turhia pelkoja somen maailmasta:

LinkedIn  - eikö siellä tartte postailla englanniksi ? 

Useimmat LinkedIniin käyttäjät eivät "postaile" sinne lainkaan ! Se voi silti olla arvokas väline. Voit ajatella sitä verkottoituvien osoitekirjojen joukkona: kun etsit jotain ammattilaista, näet kuka tuttavistasi tuntee hänet tai hänen kaverinsa.  Suomessa on niin pienet piirit, että lähialoilla kaikki ovat toistensa tuttavantuttavia tai ainakin tuttavantuttavantuttavia. Ja miten helppoa onkaan aloittaa posti "sain osoitteesi Maija Meikäläiseltä ja ehdottaisin yhteistyötä..." Jos et halua käyttää palvelua, niin liittymällä ja linkkaantumalla luot yhteyksiä myös esimerkiksi entisille kesäapulaisillesi.

ResearchGate - sehän täyttää postilaatikon ?

ResearchGate seuraa tieteellisiä artikkeleita, niiden kirjoittajia ja niissä olevia viittauksia. Oletusarvona se  tosiaan lähettää sähköpostia aina kun joku verkostossasi tekee jotain. Mutta viestin lopussa on linkki, jonka avulla pääset valitsemaan 50 tapahtumatyypistä, mistä haluat jatkossa nähdä viestejä. Ja näitä tapahtumia voi poistaa listalta ryhmittäin.

Facebook - kannattaa varmaan tehdä eri  profiili työhön ja yksityiselämään ?

Tästä en ole varma. Omalla profiililla tehdyt asiat näkyvät laajemmin kuin rajoitetulla työprofiililla. Mutta mitä työnantajasi on sanonut tästä ? Onko teillä kirjalliset sosiaalisen median ohjeet ? Monille meistä oikea ratkaisu on tehdä yksi tunnus ja sille "custom list" joiden avulla säätelee sitä, millaiset viestit näkyvät millekin lukijoille, niin ettei veljenpojan lakkiaset mene liiketuttaville eikä työantajan tuotejulkistukset kummitädille.

Twitter - kaikki puhuu eikä kukaan kuuntele ?

Twitterissä kaikki on julkista. Vaikka suuntaisit viestin pisteellä ja @-merkillä jonkun seinälle, hakutoiminnolla sen voi löytää kuka tahansa. Monilla yrityksillä ja laitoksilla on yleistunnus, jolla kirjoittavat monet työntekijät. Jotkut taas luovat projektille tai kampanjalle tunnisteen (hashtagin) jota käytetään omalla tunnuksella lähteteyissä viesteissä. 

Twitter-sivuston oma käyttöliittymä on aika kömpelö, puhelimille on hauskempia sovelluksia ja macille Tweetdeck.

Työelämän kehittäminen

Kataisen hallitusohjelmaan kuului työelämän kehittäminen ja siitä julkaistiin vuonna 2012 työelämän kehittämisstrategia. Visiona tässä vajaan 30 sivun tuotoksessa oli, että Suomen työelämä on Euroopan paras vuonna 2020. En ollut dokumenttiin aiemmin törmännyt, mutta hieman hätkähdin silti visiosta. On aika kova tavoite tässä taloudellisessa ilmastossa.

Strategian toteutumiseksi panostetaan mm. johtamiseen ja esimiestyöhön, yhteistyöhön, uusiin työnteon tapoihin ja työn voimavaratekijöiden ja työn imun vahvistamiseen.

Itse dokumentissa painotetaan monin eri sanankääntein suomalaisen työvoiman uusien asioiden omaksumiskykyä koko työuran ajan ja halukkuutta ja kyvykkyyttä panostaa työpaikan kokonaisvaltaiseen kehittämiseen osana työtä.

Kyllä ei voi omakohtaisesti kuin ihmetellä, että millä nämä korulauseet iskostetaan nykyjohdon päähän niin valtiolla kuin yksityiselläkin puolella? Jokin aika sitten televisiossa keskusteltiin teollisuuden ja IT-alan työpaikkojen valumisesta Intiaan, vanhat poispotkitut työntekijät saavat kouluttaa uudet työntekijät omiin hommiinsa - vaikka kuinka olisi haluja kehittää omaa työtä ja oppia uutta.

Onneksi jo on useita esimerkkejä Aasiaan ulkoistetuista töistä, jotka sitten vähin äänin on kotiutettu takaisin Suomeen tai Eurooppaan. Työnteon kulttuureissa on vielä suuria eroja, joita etäisyyksien lyhentyminen ja videoyhteyksien arkipäiväistyminen ei vielä ole tasoittanut.

Toinen näkökulma on jatkuvat YT:t ja väen vähentyminen niin yksityisellä kuin julkisellakin sektorilla. Itse tehtävät eivät vähene mihinkään, mutta jäljelle jäävät joutuvat venymään yhä laajempiin tehtäväkokonaisuuksiin, joihin ei välttämättä ole saanut koulutusta aiemmin. Millainen kehittymisstrategia työnantajalla on näihin tilanteisiin?

Mielenkiinnolla jään seuraamaan, miten valtiolla kehittämisstrategiaa viedään eteenpäin - vai tuleeko uusi hallitus laatimaan uuden strategian, jossa painopisteet muuttuvat toisenlaisiksi?

**EDIT**
Linkki TEMin hankkeen sivulle, jossa strategiaan voi tutustua.

Videokokous - iik

Muistatteko vielä Islannin tuhkapilven, joka sotki puolen maailman lentoliikenteen  ? Sen pysyvin jälki ainakin minun työalämässäni on videokokousten huima yleistyminen. Vähän jokaisen työnantaja on laskeskellut, että mitäs säästyisi, jos käskettäisiin projekteja suosimaan etäkokouksia. Fiksummat on myös investoineet tiloihin, ohjelmistoihin ja laitteisiin. Ja jotkut ovat tarjonneet jopa koulutusta.

Varsinaisista videokokous-ohjelmistoista käytän Ciscon järjestelmää, johon voi liittyä myös puhelimella ja kevytohjelmistolla jonka voi ladata aika monenlaiselle tabletille ja läppärialustalle.
Useimmat kansainväliset kollegat ovat saaneet jonkun version käyttöönsä. Kahden vuoden kokemuksen pohjalta syntyi tällainen muistilista

• Harjoittele ensikertalaisten kanssa etukäteen
• Yli 3 osallistujan kokouksissa jaa jonkun muun kuin puheenjohtajan numero ja sähköpostiosoite hätätiloja varten
• Jos aiot näyttää jotain tietokoeen ruudulta, lähetä materiaali etukäteen, nin toiset voivat katsoa sitä paikallisesti. Laita siihen selviä sivunnumeroita ja numeroi otsikot.
• Laita huoneeseen riittävät valot mutta niin ettei valonlähde näy kuvassa, ei edes heijastusten kautta. Tumman kuvan välittäminen syö eniten tiedoliikennekaistaa, liike nykii ja äänikin voi pätkiä.
• Zoomaa puolilähikuvaan, se on luontevimman näköinen kun on monia kuvia ruudulla
• Älä pukeudu kapearaitaisiin vaatteisiin, ne särisevät ruudulla. Yksivärinen kirkas sävy on hyvä, itse sitaisen ainakin värillisen huivin kaulaan niin ruudulla näkyvistä passikuvista on helpompi muistaa kuka on kuka.

Jos kamera on päällä tyhjässä kokoushuoneessa, mieti mihin sen suuntaat.

Videokokousten lisäksi ja ohella meillä käytetään paljon etäkokouksia kuten webexiä. Siirryin webeksiin kahden onnettoman konferenssipuhelun jälkeen, ja muistan aina olla kiitollinen siitä, että

• näen kuka puhuu
• näen kuka haluaa puheenvuoron
• voidaan jakaa työpöytä  ja katsoa saman dokumentin samaa sivua
• tekstichatillä voi kuiskailla kahdenkeskisiä viestejä

Webex-kokoustenkin vetämisessä on omia jippojaan

• Pitkän kokouksen sijasta kannattaa  usein tehdä kaksi 45 minuutin sessiota ja kunnon tauko väliin, ja suunnitella agenda hyödyntämään tätä.
• Mykistä mikrofoni aina kun voit
• Torju häiriöitä, sammuta kännykkä, lappu oveen... ja tietokoneelta pois sähköpostin popup-ilmoitukset
• Kun tarvitaan päätöksiä, tee puheenjohtajan esitys ja pyydä eri mieltä olevia pyytämään puheenvuoroa 10 sekunnin aikana (sen sijaan että kysyisit: sopiiko kaikille)
• On usein tehokasta yhdistää sähköposti ja webex: lähettäkää ehdotuksia niin keskustellaan sitten niistä
• Mitä isompi ja kokemattomampi ryhmä, sen tärkeämpää on, että kokouksessa on moderaattori, joka keskittyy tekniseen tukeen
• Webexissäkin voi käyttää kameraa ja pientä videokuvaa, harva käyttää. Olen kuitenkin usein näyttänyt jossain vaiheessa  kaikille valokuvakoosteen osallistujista. Se vaikuttaa tunnelmaan, samoin kuin hymy- ja aplodinappien käyttö tutussa porukassa.
• Kuvan ja äänen synkroni ei mene aina ihan sataprosenttisesti;  siksi on osoittelemisen sijasta usein parempi sanoa että "kuvan yläreunassa, oikeanpuoleisessa palstassa". 
• Kun jouduin vetämään yhden webexin tosi käheänä, tein ruudulleni valmiiksi kuvatiedoston jossa oli vesilasi ja teksti "hetki, mua yskittää", jonka saatoin avata työpöydälle.

Etäkokouksissa on melkein aina ongelmia,  jos niihin meinaa tuskastua, pitää muistella mitä vaiheita olisikaan siinä, jos me kaikki yrittäisimme matkustaa samaan kokoushuoneeseen tunniksi.

Matkalla jälleen

Kirjoittelin viime kesänä postauksen kosmetiikan pakkaamisesta matkalle mukaan ja lupailin palata aiheeseen eli matkailuun työn merkeissä lisää.

Syksy menikin aikamoisessa hulinassa, reissasin kokouksissa ja konferensseissa parin viikon välein ja välillä pakattiin mukaan pelkkä käsimatkatavaroiksi laskettava vetolaukku, välillä oli mukana iso matkalaukku. Viimeisin reissuni oli nyt tammikuussa isoon konferenssiin Yhdysvalloissa.

Pitkälle lennolle/lennoille olen tavannut pukeutua rennosti, jopa niin rennosti, että kuljen verkkareissa ja tennareissa. Jos istut koneessa yhtä soittoa 11 tuntia, ei todellakaan ole mukavaa, kun turvottaa ja farkkujen nappi alkaa painaa alavatsaa tai lahkeiden saumat alkavat kiristää pohkeita. Tennarit taas on helppo ottaa jalasta ja laittaa takaisin myöhemmin, nauhoja saa yleensä hieman löysättyä. Ja huppari on myös ihan ehdoton, on mukava kun saa hupun päähän hiuksia suojaamaan kun nukkuu, helpottaa myös unen saamista.

Tällä reissulla oli huppari kullanarvoinen, lensin British Airwaysin Jumbolla (Boeing 747) ja koneet alkavat olla jo aika iäkkäitä, vaikka varmaankin ihan hyvin edelleen toimivat. Ilmastointi koneessa vaan ei enää toiminut kunnolla. Istuin koneen etuosassa paluumatkalla ja siellä oli KYLMÄ. Puhaltimet työnsivät käytännössä jääkylmää ilmaa koko lennon ajan eikä sille voinut mitään. Vedin lisää vaatetta niskaan ja kietouduin yhtiön tarjoamaan fleece-peittoon ja kiitos ostamieni melatoniini-tablettien, sain myös nukuttua lähes puolet lennosta. Eli vaikka et muuten tarvitsisi lämmintä takkia/hupparia, kannattaa silti varautua viileään - ja ikkunapaikoilla vetää aina!

Vettä ei voi koskaan olla liikaa mukana. Koneen sisäilma on niin kuivaa, että vettä on vaan pakko saada juotua enemmän kuin mitä tarjoillaan. Itselläni on pitkille lennoille kaksi isoa pulloa mukana. Ja pähkinät ja kuivatut marjat ovat hyvä piristysruiske pitkän lennon loppuvaiheessa, jaksaa kentältä hotelliin.

Jos mahdollista, pyrin pääsemään suihkuun heti lennon jälkeen, olo on heti paljon ihmismäisempi ja unikin maittaa paremmin lämpimän suihkun jälkeen. Jos taas päivä on vasta alussa, pikasuihku ja lopuksi kylmä karaisu, niin jo lähtee veri kiertämään ja ajatus kulkemaan.

***

Omalla menolennolla minulle kävi satumainen tuuri - ensimmäinen lentoni Helsingistä oli myöhässä 1,5 tuntia sään takia (sunnuntai-aamuna oli kiva kukonlaulun aikaan odotella pitkän matkan alkua koneessa, joka ei saanut lähtölupaa...) ja kärsivällisyydestä palkittiin upgrade-lipulla business-luokkaan. Sinne ei valtion virkanaisella työmatkalla muuten olekaan mitään asiaa - edes mannertenvälisellä lennolla. Pääsin myös Lontoossa ihmettelemään menoa British Airwaysin loungessa - siellä näkyi muillakin verkkareita ja tennareita! :)

Oli aika makea fiilis nauttia Kir Royalia ja pohtia, mitä eri vaihtoehdoista nauttisi päivälliseksi. Muutenkin tarjoilua riitti ja jos olisi halunnut, olisi saanut vielä snackseja ja jopa jätskiä hakea itse ruokahyllyistä, jotka oli tarkoitettu business-luokan matkustajille. Siellä oli myös hyvin terveellisempiäkin vaihtoehtoja, hedelmiä ja pähkinöitä saatavilla. Kyllä jäi kyseisestä lentomatkasta hyvä mieli :)

Hyviä työ- ja lomamatkoja!

Matkamuistoja työstä ja maailmalta

”Tärkeintä ei ole päämäärä vaan matkalla olo.” Niinpä niin. Entä onko ajatus päämäärästä edes vähääkään relevantti? Eihän elämässä tule minnekään jäädyksi, vaan pienen pysähdyksen jälkeen matka jatkuu aina jonnekin.

Viime aikoina ovat matkat ja matkamuistot pyörineet mielessä monella tapaa. Yhteisten pyöreiden vuosien juhlintaan aviomiehen kanssa liittyi äskettäinen kuukauden loma Uuden Seelannin kesässä. Olin suunnitellut pohdiskelevani siellä, miltä työelämä näyttää etäältä katsoen. Lomailu henkeä salpaavissa maisemissa olikin intensiivistä hetkessä elämistä, joka sai ajatuksen työstä tuntumaan perin etäiseltä. – Mutta mitäpä intohimoinen neuloja osti matkamuistoksi maasta, jossa on enemmän lampaita kuin ihmisiä? No tietenkin villalankaa ja neuleita, naisen työhön ne toki liittyvät nekin…

Työpaikan perjantaisen muuton myötä putkahteli esille monenlaisia matkamuistoja tutkijan uran varrelta. Saman työnantajan palveluksessa on kulunut käsittämättömän pitkään. Muuttaminen on työssä silti tullut hyvin tutuksi. Organisaation tai työroolin vaihtuessa on siirrytty rakennuksesta tai huoneesta toiseen. Kahdesti on samalla vaihtunut koko työyhteisö, kerran myös uuden tutkinnon myötä tutkimusaihepiiri mekaniikasta yhteiskuntatieteisiin.

Mukana muutettavaa tavaraa on kerrasta toiseen ollut viime vuosina selvästi vähemmän. Paperitonta toimistoa ei ehkä vielä ole nähty, mutta paljosta voi muuttaessa luopua, kun miltei kaikki tärkeä jää nykyään talteen sähköisesti. Pakatessa tuli esille paljon sellaista aikaisempaan esimiesrooliin liittyvää, minkä roskiin heittäminen oli yksinomaan huojentavaa: kun ei tuonkaan hankalan tilanteen dokumentaatiota ole tähän mennessä kukaan kaivannut, niin nyt vain silppuriin! Miten vapauttavaa ja puhdistavaa!

Moni asia myös veti mielen haikeaksi. Enimmäkseen ne olivat muistoja, jotka liittyvät tilanteisiin, joissa olen saanut olla luomassa uutta yhdessä muiden kanssa, olipa se sitten työyhteisön yhteisen ”juonen” etsimistä tai haasteellisen tutkimushankkeen tekemistä. Yhdessä vetämässäni hankkeessa syntyi sivutuotteena maailman kallein hedelmävati, joka saatiin aikaan räjäyttämällä 5 cm paksuinen teräskupoli. Hanketta kuvannut vanha posteri oli onneksi vielä säilynyt jossakin nurkassa ja sehän sai hymyn huuleen!

Pienemmät kupolit ja lintuhäkki pääsivät muutossa mukaan. Lintuhäkki on lahja työkaverilta, ja se liittyy aiemman työhuoneeni ovessa olleeseen sarjakuvaan Ludwig-papukaijasta, joka ei käynyt kaupaksi. Ludwig nimittäin toisteli tällaista kannanottoa: ”Tämä häkki on vain esine ja täysin merkityksetön. Minua kahlitsevat yhteiskunta, aika, avaruus ja painovoima. Todellinen häkkini on ahdas, fysikaalinen todellisuuskäsityksemme!”

Joitain vuosia sitten ideoimme monitieteisen työyhteisömme motoksi tuottaa lisäarvoa erilaisuudesta, kysyen mielekkäitä kysymyksiä ja tarjoten niihin luovia vastauksia. Näimme vain taivaan olevan kattona pyrkiessämme äärettömyyteen ja siitä eteenpäin – täysin Ludwigin hengessä siis! Työrooli ja työpiste ovat tällä välin taas vaihtuneet, mutta matka jatkuu, tarkkaan valittujen ja hyvää mieltä tuottavien matkamuistojen kera.

 

Vallan merkit

Naisten käyttämiä vallan ja johtajuuden merkkejä sivuttiin viime kesänä sivuttiin suomalaisissa naisia ja johtajuutta käsittelevissä blogeissa ja niiden keskustelupalstoilla  (ja sitä, eikö sellaisten myyjät osaa mainostaa Kauppalehti Optiossa). Ehkä edes myyjät eivät tiedä mitä sellaiset merkit ovat ?

Nuorille naisille ehkä luksuskäsilaukut ? Mutta tuleeko niissä vastaan yläraja iän vai aseman suhteen ? Tarja Halosta sanottiin muumimammaksi, Angela Merkel ei ota riskiä kantamalla mitään laukkua. Jos Merkel tarvitsee pastillin tai kalenterinsa, paikalle säntää varmaan adutantti joka kaivaa sen povitaskustaan. 

Miehillä on autot ja kellot. Viestiikö teille naisen kallis auto että “tuon mies tienaa hyvin” ? Korut ? Saksalainen kaveri huomautti, että Suomen itsenäisyyspäivän eleganssiin kuuluu lähinnä uudet hopeiset design-korut, mutta isot jalokivihörhellykset jätetään kotiin. 

Huippunaisten vaatteissa huomiota herättää laatu, ei merkki (mutta minä en osaakaan tunnistaa merkkejä). Tein kuvahakuja Sheryl Sandberg, Angela Merkel, Yulia Tymoshenko. Silmään pistää yksinkertaisuus, yksivärisyys, suoralinjaisuus - paitsi Timoshenkolla on kerran kapea pitsi kauluksessa.