Kun yksi ei saa osuuttaan tehtyä

Pääsin seuraamaan hienoa johtamistyöskentelyä.

Tavallinen tilanne nykypäivän tutkimusorganisaatiossa: tehdään hakemusta kiireellä. Nopea alkukokous, esitellään luonnostellut tavoitteet ja työpaketit, jaetaan kuka kirjoittaa mitä. Ensin impacts, niiden pohjalta objectives, siitä concepts, ... Nopea kaavio mitä työpaketteja tarvitaan, jokaiselle kirjoittaja. Ja sitten hajaannutaan kirjoittamaan.

Viikon kuluttua kootaan kaikki tekstit yhteen dokumenttiin. Nyt käy ilmi että yksi tiimin jäsen on saanut puristettua vain pari kolme riviä jokaisen osalleen tulleen otsikon alle.

Ja sitten tulee  se hieno osa.

Projektipäällikkö avaa kokouksen kertomalla että ensimmäisessä luonnoksessa on nyt jotain jokaisen otsikon alla, ja että tänään tarkastellaan osien rajoja, puuttuvia asioita ja päällekkäisyyksiä, ja sitten nimetään seuraavan vaiheen kirjoittajat.

Ja rauhallisesti käydään hakemuksen osat läpi, mihin tätä kannattaisi verrata, kenen kannattaisia lukea ja kommentoida tuota, miten saisimme tietää mitä evaluoijat odottavat. Voitaisiinko tästä tehdä kaavio tai taulukko, voisiko tätä osaa selventää havainnekuvalla. Se joka on ollut kirjoituskrampissa saa varmasti ihan yhtä paljon tehtäviä kuin muutkin,

Jos sademetsässä kaatuu puu, mutta kasvit täyttävät sen jättämän aukon yhdessä yössä. Jos työelämä on viidakkoa, niin monimuotoisuus on sen elämänehto. Kaikki eivät ole samalla tavalla hyviä, mutta kaiklle löytyy kuitenkin rooli.

Naiset johtotehtävissä

Eduskuntavaalien jälkeen alkaneissa hallitustunnusteluissa - tai oikeastaan niihin liittyvissä uutisoinneissa ja kommentoinnissa - nousi esiin naisten osallistuminen tunnusteluihin. Kolmen pääpuolueen puheenjohtajat ovat miehiä ja naisten osuus työryhmissäkin jäi vähäiseksi.

Samoihin aikoihin uutisoitiin Ruotsin suunnitelmista pakottaa naisia pörssiyhtiöiden hallituksiin uhkasakkojen avulla ja itse asiassa kun uutisia selailee viimeisten vuosien ajalta, sieltä nousee esiin monia juttuja naisjohtajista, kuinka he ovat pärjänneet miesvaltaisella alalla tai päässeet asemaansa.

Silmään sattui uutisia selaillessa Taloussanomien vanhan artikkelin otsikko "Sikariportaassa jyllää äijäkerho - ja itse artikkeli oli nimetty "Naisjohtajan miinukset - naiseus ja miesmäisyys". Itse juttu oli lyhyt, mutta jäin miettimään otsikointia. Itse allekirjoitan tuon sikariportaan äijäkerhon täysin. Asioista päättävät johtajat ovat yleensä aina miehiä - ja kavereita keskenään jo ennen kuin yhteinen johtajuus organisaatiossa yhdisti. Äijäporukkaan ei haluta naisia, koska sitten ei enää voida puhua asioista suoraan ja kavereiden kesken - mies miehelle.

Nainen mutkistaa äijäkerhon kuvioita liikaa. Saunailloissa pitäisi huomioida eri sukupuolta olevat ja varoa sanomisiaan. Ennen kokousten alkua ei voi heittää läppää viikonlopun tapahtumista ja pitäisikö sitä kokoushuoneen oveakin avata naisjohtajalle? Vai onko ongelmana se, että niitä naisia on todella liian vähän siellä sikariportaassa?

Jos naisia olisikin edes se 40% mitä Ruotsi nyt suunnittelee, tarkoittaisi se, että saunailloissa voisi reilusti varata kaksi saunaa - miehille ja naisille omat. Viikonlopun jutut ovat naisilla varmasti ihan samalla tasolla ja oviinkin voidaan asentaa vaikka automatiikkaa, jos se ovien auki pitäminen naiselle jotenkin on niin vanhanaikaista.

Loppujen lopuksi kyse on siitä, että tekosyitä löytyy aina. Ne lapset, kodin hoitaminen, heikompi sukupuoli - kaikki ne ovat vain tekosyitä, miksi johtoportaaseen ei haluta naisia. Pelkäävätkö miehet, että me naiset sanotaankin ääneen mitä oikeasti ajattelemme? Ja mitä jos tuomme esiin ideoita ja ajatuksia, mitä miehet eivät ole edes ajatelleet?

Mitäpä jos laitettaisiin Suomi kuntoon naisten johdolla?