Perheellinen nainen ja saksalainen työelämä

Naisen työ -blogin ensimmäisen vieraspostauksen kirjoittin Mii, jonka elämästä Saksassa voit lukea lisää hänen Finn for life -blogistaan.

Minulle on tullut 12 vuotta ulkosuomalaisena täyteen ja viimeiset viisi vuotta olen asunut Baijerissa, Etelä-Saksassa. Plakkarissa minulla on parikin yliopistokoulutusta, olen työskennellyt useammassa maassa, kielitaitoa riittää ja olen ohittanut vauva-vuodet. Siis muodollisesti varsin pätevä.

Mutta mitä tapahtui, kun muutimme miehen perässä Saksaan? Kulttuurishokki. Nimenomaan naisen roolin suhteen.

Pohjoismaissahan on totuttu siihen, että nainen on töissä täyspäiväisesti. Siinä ei ole mitään ihmeellistä. Lastenhoito toimii enemmän tai vähemmän hyvin.  Sellaista tapausta tuskin tulee, että ei töitä pystyisi tekemään, koska lapselle ei päivähoitopaikkaa löytynyt. Koulu ottaa vastuun lapsen opetuksesta. Mies osallistuu kotitöihin. Näin oli ainakin asiat silloin, kun vielä asuin Suomessa.

Baijerissa ero pohjoismaiseen malliin on melkoinen. Ensinnäkin alle kolmi-vuotiaille hoitopaikan saaminen on jotakuinkin mahdotonta. Yleinen asenne on, että äidin paikka on siinä vaiheessa kotona. Päivähoitopaikan saaminen yli kolmi-vuotiaille on helpompaa, mutta sekään ei ole itsestäänselvyys. Lapsen aloittaessa kuusi-vuotiaana koulun, tulee iso ongelma. Iltapäivähoitopaikkojen saanti on siinä vaiheessa kiven takana.

Tämän takia saksalaiset naiset harrastavatkin paljon osa-aikatöitä. Minun 20 hengen tiimistä on noin neljäsosa naisia ja minä olen ainoa, joka on täyspäiväinen. Sain surkuttelevia kommentteja, kun kerroin aloittavani 40 tunnin viikon työt. ”Onko sinun ihan pakko? Etkö voi olla kotona? Miten lapsen ja huushollin nyt käy?” Ja kyllä, meilläkin on nyt tulossa tilanne syksyllä tyttären aloittaessa koulun, että hoitopaikkaa ei hänelle ole ainakaan vielä toistaiseksi varmentunut.

Toinen iso ero suomalaiseen systeemiin verrattuna on se, että vastuu lapsen oppimisesta on perheellä. Opettaja ikään kuin antaa tiedot – ja ison kasan läksyjä – mutta äiti on se, joka istuu lapsen kanssa ja varmistaa, että tiedot opitaan. Koulussa ei saa tukiopetusta, avustajaa ym.

Saksalainen koulu on raakaa peliä, sillä jo neljännen luokan jälkeen oppilaat jaetaan valkokaulusryhmään ja duunareihin. Viidennellä luokalla aloitetaan nimittäin lukio, jonne pääsevät vain parhaat. Ja tässä maassa luokkayhteiskunta jyrää vielä hyvinkin vahvasti. Akateemiset seurustelevat akateemisten kanssa, muut pysykööt aidan toisella puolella. Tämän takia vanhempien panostus lapsen kouluun on vahva.

Tällaisten ongelmien kanssa siis taistelen täällä Saksassa. Kyllä, suomalaista järjestelmää on tullut ikävä. Feministi minussa on noussut esille, mutta yritän opettaa itseäni maassa maan tavoille.

Räksyttämällä ei saa muuta kuin vihaisia silmäyksiä. Maahanmuuttajana ei voi luennoida paremmasta järjestelmästä.

Hei te siskot Suomessa, ei voi muuta sanoa kuin että arvostakaa mitä teillä on!