Eloa hakurumbaan: twistiä eriparikengillä

Uskottavuuteen ja pärjäämiseen kovassa bisnesmaailmassa eivät pelkästään osaaminen ja näytöt riitä, vaan myös pukeutumiseen on suhtauduttava asiaankuuluvalla vakavuudella. Jos asun värit, kuosit ja leikkaukset kertovat muuta kuin huolella valmisteltu esitys, niin turha vaiva! Näin media tähdentää, ja meidänkin blogimme tarjoaa työmatkoihin varustautumiseen monia hyviä ja käytännöllisiä vinkkejä.

Onneksi välillä voi käydä toisinkin ja työ tarjota ilahduttavia kokemuksia siitä, miten upeaa on keskittyä itse sisältöön ja uuden luomiseen yhdessä osaavien, eritaustaisten kollegoiden kanssa. Viime viikkoina puitteina ovat olleet hankevalmistelut mitä erilaisimmilla teknologiaa ja ihmisnäkökulmaa yhdistelevillä komboilla. Yhden juoksin kasaan itsekin.

Näin se meni: bongattuani kiinnostavan aiheen otin yhteyttä muutamaan eri puolilla Suomea toimivaan kollegaan, joilla tiesin olevan annettavaa mielessä muhivaan hankeaihioon. Parhaassa tapauksessa heiltä löytyisi jopa valmiita ideoita ja tekstinpätkiä, joista pystyttäisiin yhdistelemään ja muokkaamaan uudenlainen innovatiivinen kokonaisuus. Kaikki kutsutut liittyivät joukkoon ja pari muutakin osaajaa saatiin mukaan. Täysiin kalentereihin saatiin sovitettua kolme lyhyttä etäpalaveria, ja niiden välillä vaihdettiin ajatuksia sähköpostilla. Yhteinen sävel löytyi nopeasti. Kaikki toimittivat osuutensa sovitusti muiden kiireittensä lomassa ja aina jossakin raossa löysivät aikaa suunnitelman työstämiseen yhteisellä työalueella.

Itse pääsin uppoutumaan asiaan oikein kunnolla vasta parina dead linea edeltävänä päivänä. Kriittisinä viimeisinä päivinä löytyi myös oululaiselta työkaverilta aikaa ja halua suunnitelman viimeistelemiseen yhdessä. Hakemuksen jättöpäivän aamuna heräsin mielessä idea siitä, millaisessa visuaalisessa muodossa hankkeen ydintä voitaisiin vielä kirkastaa arvioijille. Hiottavaa oli vielä yhdessä jos toisessakin tekstiosiossa. Pallottelimme niitä kaikkia mahdollisia etäyhteyksiä hyödyntäen, ja varsin viitteellisten vihjeitteni phjalta syntyi Oulussa syntyi upea jäsennyskuvakin. Hakemus lähti ajallaan. Niin yhteisestä aikaansaannoksesta kuin etenkin tekemisen tavasta jäi hyvä mieli. Kunpa tuolla porukalla vielä päästäisiin käytännön toteutukseenkin!

Mukavan työteliään ja tuloksekkaan perjantaipäivän jälkeen suuntasimme suoraan viikonlopun viettoon, ja vasta mökille päästyä huomasin, millaisissa jalkineissa olinkaan koko päivän touhunnut. No, eivät nuo lipokkaat oikestaan niin kauhean erilaiset ole…

Ehkä tämä onkin arjen resilienssiä parhaimmillaan: Tilanteen mukaan mennään. Porukka osaa ja yhteistyö pelaa. Tehdään olennaisia asioita sen mukaan kuin tarve vaatii. Ouluun asti ei varustukseni tosin edes näkynyt, mutta tokkopa se olisi työkaverin tahtia haitannut, vaikka hän olisikin tiennyt, missä vetimissä täällä saapastelin. Uutisankkuri Jussi-Pekka Rantasen tapaan voisi uudenlaista twistiä arkeen järjestää jatkossa joskus ihan tietoisestikin!

http://www.mielenterveysseura.fi/fi/tarinat/jussi-pekka-rantanen-%E2%80%9Dj%C3%A4nnitys-tuo-el%C3%A4m%C3%A4%C3%A4n-twisti%C3%A4%E2%80%9D

Maailma muuttuu – pärjäänkö olemalla resilientti vai ketterä?

Elämme ennakoimattomassa maailmassa, jossa kukaan ei enää voi tuudittautua Ruususen uneen uskoen kaiken jatkuvan entisellä radallaan. Organisaatioilta ja siinä toimivilta ihmisiltä peräänkuulutetaan ketteryyttä: kaiken aikaa on oltava valmiita muuttamaan suuntaa ja tarttumaan uusilla suunnilla avautuviin mahdollisuuksiin. 

Puhuttaessa muuttuvassa maailmassa elämisen eväistä toinen nykyisin paljon käytetty sana on resilienssi, mutta mitä sillä tarkoitetaan?  Sanalla on monta merkitystä, riippuen ensinnäkin tieteenalasta, ja koulukuntaerojakin löytyy.  Materiaalitekniikassa ja usein myös kriisienhallinnan yhteydessä resilienssillä tarkoitetaan kimmoisuutta, palautumista ennen häiriötilannetta vallitsevaan tilaan niin, että pystytään jatkamaan aiemmin asetettua tavoitetta kohti. Tämän mukaan ketteryys ja resilienssi olisivat toisilleen vastakkaisia tapoja toimia – joko ollaan valmiita muuttamaan suuntaa hyvinkin radikaalisti tai sitten pyritään palautumaan alkuperäiselle reitille niin nopeasti kuin suinkin mahdollista.

Toinen keskeinen resilienssikoulukunta, jonka ajattelun juuret ovat ekologiassa, näkee resilienssin systeemin – esimerkiksi organisaation – kykynä muuttua ja ylläpitää toimintakykyään maailman muuttuessa. Resilienssin käsitettä on sovellettu tämän suuntaisesti myös tarkasteltaessa yksilön kykyä sopeutumaan muutoksiin. Pohjana siinä on vahvuuksiin, voimavaroihin ja hyvinvointiin keskittyvä positiivinen psykologia. Resilienssillä voidaan siis tarkoittaa joko muutoskyvykkyyttä tai ennallaan pysyvyyttä.

Tähän käsitteelliseen sekasotkuun saa tolkkua yhdistämällä resilienssin ajatukseen identiteetin säilyttämisestä.  Silloin resilienssi liittyy sekä muuttumiseen että pysyvyyteen ja ratkaisevaa on se, millainen ulkoinen ympäröivä maailma on. Jos toimitaan ympäristössä, joka on hyvin ennakoitavissa ja sisältää vain vähän toisistaan riippuvia keskeisiä näkökulmia ja jossa Newtonin mekaniikka ja lineaarinen ajattelu toimivat, resilienssi on toipumista ennalleen häiriöiden jälkeen. Epälineaarisessa, turbulentissa monien keskinäisriippuvuuksien maailmassa se taas on ketterää kykyä sopeuttaa toimintaansa. Olennaista resilienssissä on täten tunnistaa, ollaanko stabiilissa vai epästabiilissa tilanteessa, ja valita sen mukainen toimintalogiikka. Kuulostaa ehkä monimutkaiselta, mutta pohjimmiltaan kyse on uusista toimintatavoista ja niitä säätelevistä yksinkertaisista periaatteista. Näitä resilienssiä tukevia keinoja tutkimme ja mallinnamme parastaikaa organisaatioiden verkottuneeseen toimintaan liittyvässä tutkimushankkeessamme.  

Kiinnostavaa käytännönläheistä lukemista aiheesta löytyy esimerkiksi sivustoilta http://www.hsdinstitute.org/  ja http://www.adaptiveaction.org/ .

YT-myrskyn silmässä

Isojen maailmanlaajuisten muutosten pyörteissä ei tulevaisuudessa oikein mikään ole varmaa, ei täällä Suomessakaan, vaikka aika turvallisessa lintukodossahan me täällä yhäti elämme. Täälläkin puhutaan jo massatyöttömyydestä. Taloustilanteen vaikutukset näkyvät myös oman työpaikkani arjessa: YT-neuvottelujen varjossa eletään tulevat viikot, ja niiden seurausten kanssa sitten ties miten kauan. Enkä edes enää muista, monennetko kokemani YT:t nämä oikein ovatkaan. 

 

Mikä neuvoksi epävarmuuden keskellä? Siitä on lähdettävä, että tähän on tultu, sanoi keskustalainen mieskansanedustaja Tölli Tyrnävältä. Aika pistämättömästi, sitä paitsi: jos kartta väittää sinun kuitenkin olevan viereisen tunturin laella, niin kannattaa siis epäillä karttaa tai vielä ennemmin omia kartanlukutaitoja.

 

Töllin tölväisyn voi myös ajatella kuvastavan mindfulnessia, hetkessä elämistä parhaimmillaan: nyt ollaan tässä, eikä siinä sen kummempaa jossittelemista. Yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa puhutaan polkuriippuvuudesta tarkoittaen, että sillä on paljonkin väliä, miten ja millaista polkua kulkien tähän on tultu. Se, mitä polun varrella on tarttunut matkaan, vaikuttaa siihen, millaisena olet tähän pisteeseen saapunut ja millä eväillä jatkat eteenpäin. Repussa olevista eväistä voi nauttia, vaikka polun suunta muovautuisikin uudelleen – ehkä suorastaan ajateltua satoisemmillekin marjamaille?

Kävi miten kävi, YT-myrskyn silmässäkin kannattaa nykyhetki käyttää työssä hyvin, keskittyen siihen, mikä on hyvää ja toimii. Toisin sanoen itse työhön ja rakentavien suhteiden edistämiseen työyhteisössä. Sisältöön keskittyminen kasvattaa omaa osaamispääomaa ja hyvin toimivat ihmissuhteet kannattelevat kaikin tavoin elämässä.

 

Näitä resilienssiin eli ennakoimattomassa maailmassa pärjäämiseen liittyviä asioita pohdin myös tutkimushankkeissa, joissa kuvaamme organisaatioita kompleksisina adaptiivisina systeemeinä. Kiehtova tarkastelukehys muuten, ja tästä tematiikasta luvassa enemmän juttua tuonnempana.

Työ ja rakkaus

”Ainoat todelliset asiat elämässä ovat työ ja rakkaus, eikä ole hyvä, jos toinen niistä puuttuu”, totesi Marilyn Monroe eräässä haastattelussaan. Myös itse Sigmund Freud piti työtä ja rakkautta elämän keskeisimpinä sisältöinä ja hän määritteli mielenterveyden kykynä rakastaa ja tehdä työtä.

Miten nämä asiat yhdistyvät omassa elämässäni? Ajatus, että työ on toinen elämän keskeisimmistä elementeistä, saa pohtimaan naisen työn arvoa uudesta näkökulmasta: miten työ palvelee elämääni kokonaisuudessaan? Muiden taholta osoitettu arvostus ei ole yhtä tärkeää kuin se, mikä on työni arvo minulle itselleni ja millä sitä mittaan. Tunnistan olevani etuoikeutettu saadessani tehdä työtä, joka rikastuttaa koko elämää niin kiinnostavien sisältöjensä kuin mukanaan tuomiensa ihmissuhteiden kautta. Mutta rakastanko sitä? Se sana tuntuu aivan liian suurelta tässä yhteydessä, lähimpieni rinnalla.

Lähestyvä 60 vuoden merkkipaalu tekee erityisen näkyväksi sen, miten tärkeää on, että työ ei tärkeydestään huolimatta ole koko elämä. Työtä kuten rakkauttakin on hyvä ajatella laajemmin kuin ansiotyön ja parisuhteen tai oman ydinperheen näkökulmasta. Onni on, että ne molemmat ovat kohdallaan, mutta elämän merkityksellisyys ei tietenkään saa loppua eläkkeelle siirtymiseen (sitten joskus aikanaan..), ja sen pitäisi myös voida määrittyä joustavasti uudelleen muissakin elämän käänteissä. Siinäpä onkin avain oman elämän resilienssiin – pinnalla oleva käsite, jonka olemusta ja edistämistä organisaatioissa selvitämme kiinnostavassa isossa tutkimushankkeessa.

Mutta nyt, viikon verran aherrusta vielä, ja sitten lomalle resilienssin eväitä tankkaamaan! Omaan lomalukemistooni kuuluu Tuula Karjalaisen kirjoittama elämäkerta Tove Jansson – Tee työtä ja rakasta, ja lomaohjelmassa on ehdottomasti myös Tove Janssonin juhlanäyttely Ateneumissa. Kannattaa käydä katsomassa, ja kesävirikkeeksi suosittelen myös näihin pohdintoihin johtanutta Merete Mazzarellan kirjaa Ainoat todelliset asiat: vuosi elämästä!