Teemapostaus: Ohjeita elämän tiellä

Koska tämä on  ryhmäblogi, voimme välillä tehdä yhteispostauksia. Ensimmäisessä katsomme käytävillä palloileviin fukseihin ja syksyn ylioppilaisiin. Mitä sanoisit heille ?

Enna: Lukekaa, kirjoittakaa, puhukaa kieliä. Luonnontieteen ja tekniikan opiskelijalla voi olla edessään viisi vuotta vajaita lauseita, ranskalaisia viivoja, englannin ja suomen sekoitusta. Lue vaikka dekkareita tai lastenkirjoja ääneen, kunhan edes joskus kohtaat kokonaisia lauseita. Ainakin suomeksi, ehkä myös englanniksi. Vielä parempi jo jaksat kirjoittaakin. Wikipediaa, blogia, kirjeitä mummolle. Kielitajun ylläpitämisestä on arvaamaton ilo opintojen loppuvaiheessa ja työelämässä.
Yliopistolla pyörii myös ulkomaalaisia opiskelijoita. Puhu niille lounaslistasta, liikuntavaihtoehdoista, kauppojen aukioloista pyhäpäivinä. Totu käyttämään vierasta kieltä muustakin kuin ammattiasioista puhumiseen.

Didli D: ensinnäkin, aivan varmasti elämä tulee tarjoamaan teille kosolti yllätyksiä, ja polkunne tulee etenemään välillä mutkitellen. Opiskelupaikka ei ehkä aukene heti tai tehdyt valinnat voivatkin alkaa tuntua vääriltä. Tällaisten asioiden kohtaaminen jo nuorena on oikeastaan erittäin hyvä asia, koska se opettaa pärjäämään ennakoimattomassa ja muuttuvassa maailmassa. Mutkien myötä kertynyt monitaitoisuus on suuri voimavara eikä suinkaan ajanhukkaa.

Toinen neuvoni on, että vaikka luonnontieteelliseltä alalta saattaakin pystyä valmistumaan "turvallisesti", pitämättä yhtäkään esitelmää edes muutamalle kuulijalle, niin työuraa ajatellen kannattaa todellakin käyttää hyödyksi kaikki siihen tarjoutuvat mahdollisuudet, ja etenkin, jos samalla voi kehittää kielitaitoaan. Pahimmassa tapauksessa lukiossa opittu pääsee opiseluaikana melkoisesti ruostumaan.

Kolmanneksi: on paikallaan varautua myös siihen, että kun opiskeltua pääsee soveltamaan käytännön haasteisiin, on hyvin usein kyse tilanteista, joihin opitut matemaattiset mallit eivät suoraan sovellu. Ammattitaitoa on se, että käytännön tilanteista kaikkine rosoineen oppii hahmottamaan ratkaistavan ongelman kannalta olennaisen ja sen, miten ja millaisin rajoituksin siihen voi opittujen teorioiden avulla tarttua - olipa kyse sitten rakenteiden mitoituksesta tai organisaatioiden toimivuudesta. Tämän oppii aivan varmasti tekemisen myötä, ja siinä meistä kokeneemmista voi olla paljonkin tukea.

Maaria: Kiirehtikää hitaasti! Opintoja on toki hyvä suorittaa reippaaseen tahtiin, mutta välissä pitäisi myös elää ja kerätä kokemuksia, joita ei tenttikirjoista lukemalla löydy. Kielet ja vieraat kulttuurit ja niihin tutustuminen on kuin laittaisi rahaa pankkiin. Tiedealoilla kielitaito on välttämättömyys ja kuten Ennakin toteaa, pitää osata puhua muustakin kuin työasioista. Ja parhaiten kieltä ja kulttuuria opiskelee tietenkin ulkomailla. Nauti opiskelijaeduista matkustaessasi tai lähde opiskeluvaihtoon - jos vain mahdollista. Jos selviät arkipäiväisistä toimista vieraassa kulttuurissa, ei töissä kotimaassaksan tule tenkkapoo pienimmästä vastoinkäymisestäkään!

Puput pois powerpointista

Jos haluaa siirtää painavia tavaroita vähemmällä vaivalla, voi joko alkaa käydä salilla tai opetella sanomaan uskottavasti “Voi että sä olet vahva !” Työelämässä tuo jälkimmäinen on houkutteleva, mutta vaarallinen tie.

Olen lukuisia kertoja koettanut lähettää viestin “ei tämä niin vakavaa ole” tai “älkää nyt minua ujostelko” ja viestittänytkin vahingossa “minua ei tarvitse ottaa vakavasti, kävelkää vain ylitseni, nyysikää ideani omille opiskelijoillenne”. 

Assertiivisuus eli jämäkkyys on kai tässä se avainsana; luulen, että assertiivisyydestä viestitään muilla kuin sanallisilla keinoilla. 

Silloin kun on uusi jäsen yhteisössä, tarkkailee ympäristöään ja huomaa myös onttouksia, joihin toiset ovat jo turtuneet. Powerpointit on tylsiä, graafinen ohje kirjoituskoneajalta, pukukoodi ylenpalttisen konservatiivinen. Kuka idiootti keksi jakkupuvun ? On periaatteessa hienoa uskaltaa rikkoa rajoja, kyseenalaistaa perinteitä ja panostaa visuaaliseen viestintään. Mutta vaikka tuntuisi hienolta kertoa horoskooppimerkki esittelykierroksella ja merkitä Etelänapa pingviinillä, on vaarallista jos sinut muistetaan “se Minna ulkomaanosastolta joka piirtää pupuja powerpointtiin”. Sinut muistetaan nimittäin silloin, kun jonkun pitäisi keittää kahvit tai kipaista kukkakauppaan, ei silloin kun valitaan johtoryhmän jäseniä.

Maailma muuttuu – pärjäänkö olemalla resilientti vai ketterä?

Elämme ennakoimattomassa maailmassa, jossa kukaan ei enää voi tuudittautua Ruususen uneen uskoen kaiken jatkuvan entisellä radallaan. Organisaatioilta ja siinä toimivilta ihmisiltä peräänkuulutetaan ketteryyttä: kaiken aikaa on oltava valmiita muuttamaan suuntaa ja tarttumaan uusilla suunnilla avautuviin mahdollisuuksiin. 

Puhuttaessa muuttuvassa maailmassa elämisen eväistä toinen nykyisin paljon käytetty sana on resilienssi, mutta mitä sillä tarkoitetaan?  Sanalla on monta merkitystä, riippuen ensinnäkin tieteenalasta, ja koulukuntaerojakin löytyy.  Materiaalitekniikassa ja usein myös kriisienhallinnan yhteydessä resilienssillä tarkoitetaan kimmoisuutta, palautumista ennen häiriötilannetta vallitsevaan tilaan niin, että pystytään jatkamaan aiemmin asetettua tavoitetta kohti. Tämän mukaan ketteryys ja resilienssi olisivat toisilleen vastakkaisia tapoja toimia – joko ollaan valmiita muuttamaan suuntaa hyvinkin radikaalisti tai sitten pyritään palautumaan alkuperäiselle reitille niin nopeasti kuin suinkin mahdollista.

Toinen keskeinen resilienssikoulukunta, jonka ajattelun juuret ovat ekologiassa, näkee resilienssin systeemin – esimerkiksi organisaation – kykynä muuttua ja ylläpitää toimintakykyään maailman muuttuessa. Resilienssin käsitettä on sovellettu tämän suuntaisesti myös tarkasteltaessa yksilön kykyä sopeutumaan muutoksiin. Pohjana siinä on vahvuuksiin, voimavaroihin ja hyvinvointiin keskittyvä positiivinen psykologia. Resilienssillä voidaan siis tarkoittaa joko muutoskyvykkyyttä tai ennallaan pysyvyyttä.

Tähän käsitteelliseen sekasotkuun saa tolkkua yhdistämällä resilienssin ajatukseen identiteetin säilyttämisestä.  Silloin resilienssi liittyy sekä muuttumiseen että pysyvyyteen ja ratkaisevaa on se, millainen ulkoinen ympäröivä maailma on. Jos toimitaan ympäristössä, joka on hyvin ennakoitavissa ja sisältää vain vähän toisistaan riippuvia keskeisiä näkökulmia ja jossa Newtonin mekaniikka ja lineaarinen ajattelu toimivat, resilienssi on toipumista ennalleen häiriöiden jälkeen. Epälineaarisessa, turbulentissa monien keskinäisriippuvuuksien maailmassa se taas on ketterää kykyä sopeuttaa toimintaansa. Olennaista resilienssissä on täten tunnistaa, ollaanko stabiilissa vai epästabiilissa tilanteessa, ja valita sen mukainen toimintalogiikka. Kuulostaa ehkä monimutkaiselta, mutta pohjimmiltaan kyse on uusista toimintatavoista ja niitä säätelevistä yksinkertaisista periaatteista. Näitä resilienssiä tukevia keinoja tutkimme ja mallinnamme parastaikaa organisaatioiden verkottuneeseen toimintaan liittyvässä tutkimushankkeessamme.  

Kiinnostavaa käytännönläheistä lukemista aiheesta löytyy esimerkiksi sivustoilta http://www.hsdinstitute.org/  ja http://www.adaptiveaction.org/ .

Sitkeys palkitaan!

Vietinpä tässä viikon Pariisissa kansainvälisessä kokouksessa, jossa Euroopan ja muutamien isojen järjestöjen edustajat kerran vuodessa pohtivat yleisiä toimintatapoja ja erityisesti tänä vuonna miten tietyt palveluiden tuottamiseen liittyvät määritelmät voitaisiin viedä eurooppalaiseen lainsäädäntöön.

Hommahan toimii (monella alalla) niin, että ensin pieni ryhmä valmistelee asiaa, sitten se esitellään isommalle ryhmälle ja jos ei liikaa soraääniä kuulu, lähtee se komissioon käsittelyyn ja putkahtaa sitten lopulta ulos monen kiemuran kautta EU-asetuksena. Jos et pääse mukaan pienen ryhmän valmisteluun (niin, Suomi on pieni ja merkityksetön maa jossain pohjoisessa...) niin on hyvin todennäköistä, että mielipiteesi ei tule huomioiduksi. Usein pieniin ryhmiin ei edes kysytä vapaaehtoisia julkisesti vaan ne on "sovittu" kaikessa hiljaisuudessa. 

No, tässä tapauksessa Suomi ei yllättäen ollut mukana valmisteluryhmässä, mutta aktiivisesti kommentoi esitettyä ehdotusta ja vastusti muutamaa ehdotuksen kohtaa perustelluin sanankääntein. Kommentit luettiin Brysselin päässä ja Suomi pyydettiin mukaan laajennettuu pieneen ryhmään esittämään nämä kommentit uudelleen. Ja esittämässähän käytiin. Sedät nyökyttelivät ja hymisivät, kun naispuolinen kolleegani asiaa esitteli kalvoin. Mutta ei. Ei nyt kuitenkaan voida huomioida perusteluita, yhteinen etu on suurempi ja sitä rataa.

Siitäpä pääsemmekin Pariisin kokoukseen, jossa ehdotus siis esiteltiin laajemmin, lähes valmiina. Esittelijä oli kuitenkin jo aiemmin ollut yhteydessä piskuiseen Suomeen, sillä jollekin oli jäänyt jotain korvan taakse esityksestä ja perusteluista. Oli sovittu, että Pariisissa keskustellaan myös lyhyesti aiheesta jollakin tauolla (ei siis itse kokouksessa - näinhän asiat päätetään nykyään). Suomelta (siis kolleegaltani ja minulta) pyydettiin vaihtoehtoa pahimmin hiertäneeseen ehdotuksen kohtaan. Tarjosimme neljää valmista tekstivaihtoehtoa, lupasimme ne kirjallisena myös. Kahvitauolla siis esittelimme ne, lähetimme ehdotukset ja seuraavalla tauolla meille ilmoitettiin, että Suomen kannalta paras vaihtoehto päätettiinkin toteuttaa EU-asetuksen valmistelutekstiin. Näin siis kaksi naista Suomesta sai käännettyä kahden miehen mielipiteet ja valmistelutekstin, koska ei luovutettu ja annettu periksi, vaan loppuun asti räkytettiin asiasta.

Toki, perustelut olivat hyvät eikä näin hyvää lopputulosta kyllä uskallettu odottaa, mutta sitkeys todellakin palkitaan - ainakin joskus!

Ja tästä riemastuneina kävimme kolleegan kanssa ihailemassa maisemia Eiffelin toiselta tasanteelta!