Lasikatto, lasilattia ja töyksäyttelijät

Pian edellisen viestini jälkeen luin the Economistin lasikatto-indeksistä. Kuinka ollakaan Saksa on OECD:n keskiarvon huonommalla puolella Tässä linkki:  The Economist.  Yksittäisitä indeksin osatekijöistä Pohjosimaat ovat monessa kärjessä, mutta palkkaeroissa ja lastenhoitokuluissa Suomi on alle OECD:n keskiarvon. Uutisista saan sen kuvan että tilanne ei ole paranemaan päin.

Brittilehdet taas lanseerasivat termin lasilattia.  Se ylläpitää olemassaolevia luokkaeroja. Varakkaiden ihmisten lapsilla on varaa mennä hyviin työpaikkoihin palkattomiksi harjoittelijoiksi ja kasvattaa sitä kautta omia verkostojaan, joilla saa hyviä työpaikkoja.  Pari linkkiä The Guardianiin: tutkimus ja siihen liittyvä kolumni ja The Independentiin. Sanoma on sama: jos kukaan ei liiku alaspäin, huipulle ei tule tilaa.

 

Ja kotoisen Hesarimme kolumnisti Taina Haahti vakuutti, että tulevaisuus ei olekaan töksäyttelevien (mies)johtajien. Hä kirjoittaa siitä, miten olemme palvoneet teknistä koulutusta, ja Nokian romahdettua eksel-johtajien käsissä palvomme edelleen niin että päiväkotilapsillekin opetetaan koodausta: Helsingin Sanomat   No tätä aatusta jatkoin eteeenpäin: mitä niille päiväkotilapsille pitäisi sitten opettaa ? Projektinhallintaa, kannustamista, ryhmätyötä ? TripAdvisorissa brittiäidit kertovat tulevansa nyt Lappiin, ettei lasten tarvitse olla poissa koulun joulujuhlasta. Ehkä se on niin, etttä tärkeimmät taidot opitaan siellä joulujuhlan harjoituksissa ?

Eurooppalaista eksotiikkaa

Jouduin työssäni arvioimaan joukon saksalaisia tutkimusrahoitushakemuksia.  Yksi pisteytettävistä osa-alueista oli "Support of early career scientists and equal opportunities". Ensimäisessä lukemassani hakemuksessa kerrottiin miten naisopiskelijat joutuvat "gender-related courses", miten yliopisto kutsuu menestyneitä naisia pällistltäviksi ja lastenhoitoa voidaan järjestää..

The XXX of XX puts efforts in promoting female scholars suitable to act as role models in order to enhance the number of female scientists in leading positions. Female PhD students will be required to take gender-related training courses. Successful international female scientists will be invited to give a talk about their research and career development. Travel grants will be given to female PhD students for visiting these female scientists for a span of one week to a month. Family support for young scientist parents will be provided if necessary, by funding of travel expenses for children arising in connection with project-related trips, childcare during conferences, workshops, and seminars for the children of guest speakers, also at off-peak hours.

Sitten luin ne muut hakeukset, ja opin että kaikissa rahoitusta hakeneissa yliopistoissa oli samanlainen ohjelma.

Onko tässä sitten jotain pahaa ? Ehkö korvaani särähtää tuo "will be required to take gender-related training courses", mutta en osaa kuvitella millaisia ne on ?

Olen paraikaa konferenssimatkalla, toinen kahdesta naispuhujasta. Tyttöopiskelijat pörrää ympärillä, kaveriselfieiden lisäsi ne haluavat puhua ammattiasiaa, myös aiheista joissa en suinkaan ole tämän viikon suurin tähti. Mutta ehkä se on niin, että jos minä ja tyttöopiskelija istutaan hotellin baarissa iPadin ääressä, se näyttää mentoroinnilta. Jos sama opiskelija istuu miesprofessorin kanssa, se näyttää helpommin treffeiltä.

Perheellinen nainen ja saksalainen työelämä

Naisen työ -blogin ensimmäisen vieraspostauksen kirjoittin Mii, jonka elämästä Saksassa voit lukea lisää hänen Finn for life -blogistaan.

Minulle on tullut 12 vuotta ulkosuomalaisena täyteen ja viimeiset viisi vuotta olen asunut Baijerissa, Etelä-Saksassa. Plakkarissa minulla on parikin yliopistokoulutusta, olen työskennellyt useammassa maassa, kielitaitoa riittää ja olen ohittanut vauva-vuodet. Siis muodollisesti varsin pätevä.

Mutta mitä tapahtui, kun muutimme miehen perässä Saksaan? Kulttuurishokki. Nimenomaan naisen roolin suhteen.

Pohjoismaissahan on totuttu siihen, että nainen on töissä täyspäiväisesti. Siinä ei ole mitään ihmeellistä. Lastenhoito toimii enemmän tai vähemmän hyvin.  Sellaista tapausta tuskin tulee, että ei töitä pystyisi tekemään, koska lapselle ei päivähoitopaikkaa löytynyt. Koulu ottaa vastuun lapsen opetuksesta. Mies osallistuu kotitöihin. Näin oli ainakin asiat silloin, kun vielä asuin Suomessa.

Baijerissa ero pohjoismaiseen malliin on melkoinen. Ensinnäkin alle kolmi-vuotiaille hoitopaikan saaminen on jotakuinkin mahdotonta. Yleinen asenne on, että äidin paikka on siinä vaiheessa kotona. Päivähoitopaikan saaminen yli kolmi-vuotiaille on helpompaa, mutta sekään ei ole itsestäänselvyys. Lapsen aloittaessa kuusi-vuotiaana koulun, tulee iso ongelma. Iltapäivähoitopaikkojen saanti on siinä vaiheessa kiven takana.

Tämän takia saksalaiset naiset harrastavatkin paljon osa-aikatöitä. Minun 20 hengen tiimistä on noin neljäsosa naisia ja minä olen ainoa, joka on täyspäiväinen. Sain surkuttelevia kommentteja, kun kerroin aloittavani 40 tunnin viikon työt. ”Onko sinun ihan pakko? Etkö voi olla kotona? Miten lapsen ja huushollin nyt käy?” Ja kyllä, meilläkin on nyt tulossa tilanne syksyllä tyttären aloittaessa koulun, että hoitopaikkaa ei hänelle ole ainakaan vielä toistaiseksi varmentunut.

Toinen iso ero suomalaiseen systeemiin verrattuna on se, että vastuu lapsen oppimisesta on perheellä. Opettaja ikään kuin antaa tiedot – ja ison kasan läksyjä – mutta äiti on se, joka istuu lapsen kanssa ja varmistaa, että tiedot opitaan. Koulussa ei saa tukiopetusta, avustajaa ym.

Saksalainen koulu on raakaa peliä, sillä jo neljännen luokan jälkeen oppilaat jaetaan valkokaulusryhmään ja duunareihin. Viidennellä luokalla aloitetaan nimittäin lukio, jonne pääsevät vain parhaat. Ja tässä maassa luokkayhteiskunta jyrää vielä hyvinkin vahvasti. Akateemiset seurustelevat akateemisten kanssa, muut pysykööt aidan toisella puolella. Tämän takia vanhempien panostus lapsen kouluun on vahva.

Tällaisten ongelmien kanssa siis taistelen täällä Saksassa. Kyllä, suomalaista järjestelmää on tullut ikävä. Feministi minussa on noussut esille, mutta yritän opettaa itseäni maassa maan tavoille.

Räksyttämällä ei saa muuta kuin vihaisia silmäyksiä. Maahanmuuttajana ei voi luennoida paremmasta järjestelmästä.

Hei te siskot Suomessa, ei voi muuta sanoa kuin että arvostakaa mitä teillä on!

Heidänkään äitinsä ei ole töissä täällä

Kun työskentelee ainoana naisena seitsemän miehen joukossa huomaa usein olevansa päätä pitempi muita. Ihan kuin Lumikki. Prinsessa-asemasta voi toki nauttia, mutta muistelepa satua tarkemmin: kääpiöt lähtevät kaivokseen, Lumikki pitää ruoan lämpimänä ja tuvan siistinä. Jos ei halua tyytyä odottamaan prinssiä, vaan osallistua kaivoksen päätöksentekoon, pitää varoa joitakin myrkkyomenia:

Jälkien siivoaminen ei ole sinun hommasi sen enempää kuin muidenkaan. Älä tee sitä yksin. Älä pyydä muita “auttamaan”. Jos on ihan pakko kiinnitä huomio siihen että joku muu alotti: “Hyvä kun Marko on noin siisti, kai me muutkin voidaan viedä kuppimme tiskikoneeseen.”

Vastaa härskeihin vitseihin kahta härskimmillä, blondijuttuihin neekerivitseillä, keksi omat miesten anatomiaan kajoavat kirosanat. Tai vaihtosehtoisesti oleta työelämään sopivaa asiallista kielenkäyttöä, kysy voitko nauhoittaa kokouksen kun et tänään jaksa tehdä muistiinpanoja. Toimii yleensä paljon paremmin kuin vikiseminen "kiroileminen on tuhmaa".

Älä käytä leveähelmaisia hameita. Älä tarjoa muille ruokaa, nenäliinaa, laastaria tai kipulääkkeitä ennen kuin pyytävät niitä. Varoittelen näistä vain siksi että ei synny vääriä assosiaatioita, voit toki olla kohtelias mutta älä hoivaa, palvele tai alistu. Vaikka työpaikka välillä muistuttaisi ikuisen lapsuuden Mikä-mikä-maata, sinä et ole Kadonneiden poikien äiti.