Arvon mekin…

Millä mitataan naisen arvoa, tai edes naisen työn arvoa? Onko naisen euro euro, vai ehkä 80 tai 83 senttiä, taikka jotakin ihan muuta? Onko meidän naisten nykymaailmassa tosiaankin yhä tarpeen ja tuoda esille ja korostaa tuota otsikon näkökulmaa? Näin isoäiti-ikäiselle se helposti tuo mieleen Kari Suomalaisen muinaisen ”Minullekin mies ja ääni!” –lohkaisun. Mistä tämä kysymyksenasettelu ylipäänsä kumpuaa? Taustalla taitaa olla syvälle iskostunut viehtymyksemme vertaamiseen, siihen ajatukseen, että arvo syntyy vertailussa johonkin toiseen, arviointiin perustuvassa arvottamisessa.

Entä miten tämä arvo- ja arvotusasia tulee esille työyhteisöissä, palkkakysymysten lisäksi? Nykyisin kaikilla itseään kunnioittavilla organisaatioilla ”täytyy” ensinnäkin olla arvot, aivan kuten strategiakin. Mutta muistatko, mitkä oman organisaatiosi arvot ovat? Jos et, niin näitä neljää voit kasvojasi menettämättä aina kokeilla, jos joku sattuisi kysymään: yhteistyö, osaaminen, asiakaslähtöisyys ja toisten arvostus.

Muutama viikko sitten kuulin eräässä tilaisuudessa oivaltavan kiteytyksen johtamisesta jatkumona, janana, jonka toisessa päässä on arvostus ja toisessa arvostelu: suhtaudummeko johtajina muihin arvostaen vai arvostellen? Sama kysymys on hyvä asettaa myös oman itsen suhteen: arvostanko eli hyväksynkö itseni sellaisena kuin olen vai arvostelenko ja annan sen pienen mitätöivän sisäisen äänen määritellä tekemiseni? Jos tunnistan ja tunnustan oman arvoni ja arvokkuuteni, on helppo suhtautua arvostaen myös muihin. Se taas on perusta aidolle yhdessä tekemiselle: toisen pärjääminen ei ole uhka minulle, vaan voimme toinen toistamme täydentäen avittaa meitä kumpaakin eteenpäin. Tunne oma arvosi, anna arvo toisellekin, sanoo sananlasku…

On hyvä pohtia myös sitä, millä mittareilla arvioin ja arvotan itseäni. Jos omat ominaiset vahvuuteni viittaavat kuviokelluntaan, niin miksi kiinnittää kaikki huomio siihen, että 60 metrin aidat tai Finlandia-hiihto ehkä jäävät omalla kohdalla ikuisesti kokeilematta, mitaleista puhumattakaan? Eikö siinä ole tarpeeksi, että olen maailman paras minä, joksi olen tullut oman ainutlaatuisen polkuni kulkemalla, omiin arvoihin perustuvien valintojen kautta, väliin mutkitellenkin – mutta siinäpä onkin jo ainakin yhden uuden tarinan aihe!

Naisen työssä

Tässä blogissa on tekstejä työstä ja elämästä, kirjoittajina eri ikäisiä miesvaltaisilla aloilla toimivia akateemisia naisia. Olemme kaikki vahvasti mukana työelämässä. Katsomme sitä kukin oman perhetilanteemme, kokemustaustamme ja tulevaisuuden visioidemme läpi. Blogissa haluamme ennen kaikkea jakaa eteenpäin katsovassa hengessä ajatuksiamme ja kokemuksiamme työn arjesta ja myös erilaisten haasteiden kohtaamisesta.

Annamaria on viidenkympin ylittänyt nainen, joka on tutkijakoulutukseltaan luonnontieteilijä. Nyt hän tekee oman alansa lisäksi johtajan, sihteerin, psykologin, ekonomin, juristin ja äidin töitä jongleeratessaan tutkimuksen, hallinnon, opetuksen, tiedepolitiikan ja perhe-elämän kanssa.

Enna on viisikymppinen luonnontieteilijä, jonka työaika täyttyy projektinjohdosta ja rahoitushakemuksista. Tiedettä tehdään joskus tiistaiaamuisin. Taaksepäin katsoen ura ei näytä viivottimella vedetyltä vaan ruutuhyppelyltä, stiplujakin on tullut.

Didli on optimistinen eklektikko, joka ikänsä suomalla vallattomuudella yhdistelee elämässään asioita niin mekaniikasta, yhteiskuntatieteistä, käden taidoista kuin isovanhemmuudestakin.  Motokseni sopisi vaikka, että siitä on lähdettävä, että tähän on tultu!

Maaria on kolmen- ja neljänkymmenen välillä oleva luonnontieteilijä, jonka työporukassa enemmistö on miehiä ja joita pitää välillä (usein, aina?) potkia oikeaan suuntaan. Työn ulkopuolinen elämä on nykyään paremmassa tasapainossa, tunnollinen ”tyttö” on opetellut sanomaan ei…

Tervetuloa !