Ota tilaa

Kolmenkymmenen akateemisessa työelämässä vietetyn vuoden jälkeen osaan ja uskallan viimein tehdä itseni näkyväksi, ja jopa ottaa röyhkeästi tilaa itselleni. Mistä on peräisin tämä näkymättömän lapsen syndrooma? Asetutaan takapenkkiin, seinänvierille, pyydellään anteeksi olemassaoloa eikä olla missään nimessä häiriöksi. Ei saa tehdä numeroa itsestään! Tähänhän meidät koulitaan koulussa ja kotona. Näkymättömänä on kuitenkin vaikea pärjätä työelämässä, ellei halua tyytyä tehtäviin, joissa ei ole valtaa eikä vastuuta. 

Koulussa ja yliopisto-opinnoissa tytöt pärjäävät poikia paremmin, mutta pian sen jälkeen urapolut alkavat erkaantua toisistaan. Itsensä keskiöön asettavat nuoret miehet alkavat nousta takamatkalta sillä aikaa kun pätevät naiset eivät tee numeroa itsestään, uskoen että teot puhuvat puolestaan. Eivät ne puhu - tekijä unohtuu helposti. Sinä itse puhut puolestasi, ja ne jotka uskovat sinuun.

Fyysinen tila, reviiri, on valtapeliä, ja kehon kieli toimii sanoja tehokkaammin. Jos haluat vaikuttaa kokouksessa, valtaa itsellesi keskeinen ja näkyvä paikka. Älä jää takariviin tai piippuhyllylle. Ohjaa keskustelua ottamalla ensimmäiset puheenvuorot kustakin keskustelu- tai päätösaiheesta. Ole äänekäs, älä piipitä. Älä pyytele anteeksi (...ettet ole valmistautunut...että olet flunssassa...että et ole ekspertti tässä asiassa...). Harjoittele tilan ottamista kävelemällä keskellä jalankulkuväylää reunan sijasta. Menemällä ravintolassa keskellä sijaitsevaan pöytään, eikä siihen pieneen turvalliseen nurkkapöytään. Ajattelemalla, että minä katson muita, eikä päinvastoin. Jokaisen hiljaisen hiirulaisen sisällä on äänekäs ämmä!