Hiljaisuuden sävyjä

”Puhuminen on hopeaa, vaikeneminen kultaa.” Niinhän meidät suomalaiset on perinteisesti kasvatettu. Ei siis ole ihme, että emme ole parhaita small talkin taitajia vaan ennemminkin pyrimme pitämään puhumisen pienessä mitassa. Vetäytyvää cocktailkutsukäytöstämme ei täten tulisi ymmärtää epäkohteliaisuudeksi saati tylyydeksi. Yleensähän me tarkoitamme sillä juuri päinvastaista: se on sanaton ilmaus kohteliaasta toisen henkilön tilan kunnioittamisesta. Mutta tietenkin myös meidän suomalaisten välillä on eroja enkä välttämättä puhu meidän jok’ikisen puolesta.

Lisäksi on hiljaisuutta ja hiljaisuutta: sillä on vivahteita ja merkityksiä laidasta laitaan. Mykkäkoulu lienee tuhoisimpia tapoja toimia perheen sisäisissä konflikteissa. Siinä puhumattomuuden vaikutusta tehostetaan jättämällä toinen vaille minkäänlaista huomiota. Näin nujerrettu läheinen onkin muutaman päivän jälkeen mitä todennäköisimmin valmis tekemään mitä tahansa hyvittääkseen sinulle aiheuttamansa mielipahan, joka pakotti sinut tähän rasittavaan kasvatukselliseen toimeen – ihan vain toisen parhaaksi. Mykkäkoulun aloittaminen on myös tehokas tapa ilmaista, mitkä puheenaiheet eivät ole toivottuja. Hiljentämällä toiset saatat sitä paitsi vähentää vastaista tarvetta näin raskaitten kasvatuskeinojen käyttöön ja säästää näin itseäsi. Muiden hiljentäminen on hyvin toimivaksi havaittu keino myös organisaatioissa ja koko yhteiskunnassakin.

Useimmiten hiljaisuus on kuitenkin kaikkea muuta kuin merkki huonosta vallankäytöstä. Toisen ihmisen lohduttaminen hänen syvässä surussaan ei edellytä “oikeiden sanojen” löytämistä. Mitkään sanat eivät sitä paitsi pysty muuttamaan tapahtunutta muuksi. Pelkkä läsnäolo ja myötätunnon osoittaminen riittävät. Se ja ehkä jokin pieni käytännön teko surevan hyvinvoinnin tukemiseksi on parasta, mitä voit tehdä. Voidaan jopa sanoa, että todellisen ystävyyden tunnistaa siitä, että voidaan olla pitkäkin tuokio hiljaa yhdessä ilman, että se tuntuu kiusalliselta ja pakottaa yrittämään keksiä edes jotakin sanottavaa. Kauniin iltatuokion jakaminen ystävän kanssa luonnon keskellä, ehkä lempimaisemaasi katsellen, on hetki, jossa sanoja ei tarvita – paras esimerkki siitä, miten vaiti olo todella voi olla kultaa.

Tämän tekstin myötä päätän osaltani tähän blogiin kirjoittamisen. Ehkäpä vaikeneminen on kultaa näinkin. Hiljaisuudessa syntyy uutta...

Lasikatto, lasilattia ja töyksäyttelijät

Pian edellisen viestini jälkeen luin the Economistin lasikatto-indeksistä. Kuinka ollakaan Saksa on OECD:n keskiarvon huonommalla puolella Tässä linkki:  The Economist.  Yksittäisitä indeksin osatekijöistä Pohjosimaat ovat monessa kärjessä, mutta palkkaeroissa ja lastenhoitokuluissa Suomi on alle OECD:n keskiarvon. Uutisista saan sen kuvan että tilanne ei ole paranemaan päin.

Brittilehdet taas lanseerasivat termin lasilattia.  Se ylläpitää olemassaolevia luokkaeroja. Varakkaiden ihmisten lapsilla on varaa mennä hyviin työpaikkoihin palkattomiksi harjoittelijoiksi ja kasvattaa sitä kautta omia verkostojaan, joilla saa hyviä työpaikkoja.  Pari linkkiä The Guardianiin: tutkimus ja siihen liittyvä kolumni ja The Independentiin. Sanoma on sama: jos kukaan ei liiku alaspäin, huipulle ei tule tilaa.

 

Ja kotoisen Hesarimme kolumnisti Taina Haahti vakuutti, että tulevaisuus ei olekaan töksäyttelevien (mies)johtajien. Hä kirjoittaa siitä, miten olemme palvoneet teknistä koulutusta, ja Nokian romahdettua eksel-johtajien käsissä palvomme edelleen niin että päiväkotilapsillekin opetetaan koodausta: Helsingin Sanomat   No tätä aatusta jatkoin eteeenpäin: mitä niille päiväkotilapsille pitäisi sitten opettaa ? Projektinhallintaa, kannustamista, ryhmätyötä ? TripAdvisorissa brittiäidit kertovat tulevansa nyt Lappiin, ettei lasten tarvitse olla poissa koulun joulujuhlasta. Ehkä se on niin, etttä tärkeimmät taidot opitaan siellä joulujuhlan harjoituksissa ?

Eurooppalaista eksotiikkaa

Jouduin työssäni arvioimaan joukon saksalaisia tutkimusrahoitushakemuksia.  Yksi pisteytettävistä osa-alueista oli "Support of early career scientists and equal opportunities". Ensimäisessä lukemassani hakemuksessa kerrottiin miten naisopiskelijat joutuvat "gender-related courses", miten yliopisto kutsuu menestyneitä naisia pällistltäviksi ja lastenhoitoa voidaan järjestää..

The XXX of XX puts efforts in promoting female scholars suitable to act as role models in order to enhance the number of female scientists in leading positions. Female PhD students will be required to take gender-related training courses. Successful international female scientists will be invited to give a talk about their research and career development. Travel grants will be given to female PhD students for visiting these female scientists for a span of one week to a month. Family support for young scientist parents will be provided if necessary, by funding of travel expenses for children arising in connection with project-related trips, childcare during conferences, workshops, and seminars for the children of guest speakers, also at off-peak hours.

Sitten luin ne muut hakeukset, ja opin että kaikissa rahoitusta hakeneissa yliopistoissa oli samanlainen ohjelma.

Onko tässä sitten jotain pahaa ? Ehkö korvaani särähtää tuo "will be required to take gender-related training courses", mutta en osaa kuvitella millaisia ne on ?

Olen paraikaa konferenssimatkalla, toinen kahdesta naispuhujasta. Tyttöopiskelijat pörrää ympärillä, kaveriselfieiden lisäsi ne haluavat puhua ammattiasiaa, myös aiheista joissa en suinkaan ole tämän viikon suurin tähti. Mutta ehkä se on niin, että jos minä ja tyttöopiskelija istutaan hotellin baarissa iPadin ääressä, se näyttää mentoroinnilta. Jos sama opiskelija istuu miesprofessorin kanssa, se näyttää helpommin treffeiltä.

Kalentereista

Kalenteri ja kalterit muistuttavat sanoina toisiaan. Ja kuvinakin: pystyviivoja joiden väliin kaikki ei millään mahdu. Olen tasapainoillut vuosia kalentereiden määrän ja laadun kanssa.

Mulla on työpaikalla sähköinen Outlook-kalenteri, joka synkronoituu kännykkääni. Laitan siihen yksityismenoista sellaiset jotka voivat vaikuttaa töistälähtöaikaan. Useat kollegat voisivat nähdä kalenterini, mutta harva vaivautuu katsomaan. 

Edellisessä työpaikassa Outlookin käyttö oli pakollista, ja myös kokoushuoneilla oli Outlook-tilinsä. Kun halusi kokouksen, etsi vain ajan jolloin kaikilla oli tilaa ja siihen se täräytettiin. Aluksi en tiennyt, oliko kyseessä tyhmyys vai ilkeys, kun kalenteriini ilmestyi kokouksia  perjantaiaamuksi  klo 8 jos olin torstaina palannut Amerikasta. Sitten opin varaamaan myös toipumisaikaa.

Nykyisin käytän työkokousten, varsinkin webexien ja videokokousten, sopimiseen Doodlea, olen rekisteröinyt sinne oman tilin. Muutaman yritys-erehdys -kuvion jälkeen tarkistan, onko aikavyöhyketuki päällä, ja laitan silti kokouskutsuun aina "aamupäiväajat ovat klo 9 UK, 10 CET eli 11 EET, ja iltapäivät 12 UK, 13 CET ja 14 EET. "

Minulla on seinällä myös A3-kokoinen kalenterilakana, johon piirrän yli 3 päivän poissaolot samalla kun varaan ne. Laitan siihen myös tärkeät määräpäivät. Se on ihanan visuaalinen perustelu niiille, jotka tulevat pyytämään pientä palvelusta: voin näyttää että tuossa on H2020 deadline, sitä ennen olen poissa nämä ja nämä ajat...

Keväällä intoilin bulletjournalista,  http://bulletjournal.com/   ja ostin jopa kovakantisen muistikirjan sitä varten. Jaksoin suunnitella siihen toukokuun loppupuolen ja vähän kesäkuuta, sitten yksi rahoitushakemus sotki kesäkuun lomasuunnitelmat ja siihen se sitten jäi. Kirja on kiva, käytän sitä edelleen, ja se mitä olen tuosta oppinut on se, että merkitsen muistiinpanoihini #-merkillä kaikki asiat joista seuraa itselle toimenpiteitä, ja tähdellä ne jotka pitää kertoa edelleen.

Syksyllä naistenlehdet pursuivat ohjeita, miten laitetaan koko perheen kalenterit synkrooniin. Tästä ei ole kokemusta. Suurin saavutus on se, jos onnistun varaamaan miehen kanssa lomat samaan aikaan.

Tasa-arvoa työelämässä vuonna 2015...

... niin, vai jälleen kerran hyvä esimerkki sen toteutumattomuudesta...

Kirjoittelin aiemmin kesällä naisista johtotehtävissä ja on kuin kohtalon ivaa, että mainitsin esimerkkinä saunaillat. Työtehtävissäni törmäsin nimittäin nyt itse siihen, että kokousosallistujaa vaihdettiin varsinaisesta jäsenestä (minä, nainen) varajäseneen (esimieheni, mies), koska asiakas halusi järjestää kokouksen päätteeksi saunaillan ja minä olin ainoa naispuolinen edustaja.

Savu nousee korvista edelleen ja mietin tällä hetkellä miten asian hoidan. Kokoukseen en olisi edes päässyt paikalle, mutta edustajan vaihtamisen syyn kuuleminen oli aikamoinen shokki - en olisi kuvitellut että sitä uskalletaan sanoa ääneen! 

Kannattaisiko tämän asian yli nyt sitten vain päästä vai pitäisikö nousta barrikadeille kohtelusta? No, se ainakin on varmaa, että työpäivä tulee lyhenemään tänään reilusti ja lähden rauhoittumaan ulos kauniiseen auringonpaisteeseen nelijalkaisten seurassa. 

Löytyykö lukijoilta muita hyviä konsteja purkaa työpaineita?

Singletasking, rankka muoti

Kun aloitin opinnot yliopistossa, ystäväni 7-vuotiaista kaksosista toinen jätettiin kotiin kasvamaan, koska hän ei kyennyt keskittymään 45 minuuttia. Otin silloin aikaa matematiikan luennoilla, ja totesin, että en itsekään olisi kypsä ekaluokalle: viimeistään 20 minuutin kohdalla ajatus harhaili. (Tuohon aikaan muuten opiskelijoilla oli rannekello mutta ei kännykkää.)

Pysytkö polulla vai harhailetko ?

Sitten seurasi 30 vuotta multitaskingia.

Nyt elämänpelastusgurut ovat alkaneet vannoa singletaskingin nimiin. Sanovat, että ihmisaivot on suunniteltu vain yhteen hommaan kerrallaan.

(Forbes: Why Single-tasking makes yu smarter)

Single-tasking and productivity

Minä taas en ole aikuistunut: monissa työtehtävissä se 20 minuuttia voisi tehdä tiukkaa. Ehkä en ole vieläkään kypsä ekaluokalle. Tai mun työ on tosi kypsää...

Ja toisaalta, fysiologiagurut huutavat että "istuminen on uusi tupakointi" ja fyysisistä syistä pitäisi pitää pieniä taukoja.

Miten on, onnistuisko tuollainen teiltä ? (ja mitä nuo sanat on suomeksi ?)

Lomalla arjessa

Näin keskellä Suomen suloista suvea - makunsa kullakin kelien suhteen - on mitä mainioin tilaisuus lomailla arkisten askareiden parissa. Normaalisti tiskien laitto, siivous ja kokkailut hoidetaan suorittamalla läpi, yliviivaten tehtäviä viikon to-do-listalta - imurointi tehty, jes, sen voi unohtaa taas pariksi päiväksi. Mutta lomalla on (tai ainakin pitäisi olla) aikaa tehdä arkisetkin askareet silloin kuin huvittaa. 

Minulla on kolmas lomaviikko menossa ja huomasin kuin itsestään siirtyväni aamupalan jälkeen keittiön puolelle laittamaan tiskejä koneesta kaappiin ja samalla järjestelin muumimukit ja muut Teema-mukit parempaan järjestykseen keittiön kaapissa - ihan itsestään ja ilman kiukunpuuskia, kun kaikki eivät mahdukaan ensimmäisellä tunkemisella hyllylle. Koneen tyhjennettyäni latasin vähäiset likaiset astiat tilalle ja seuraavaksi kaivoin siemensekoituspussin kuiva-ainekaapista. Olimme olleet serkustapaamisella muutamaa päivää aiemmin ja sain mielettömän hyvän (ja helpon) siemennäkkärireseptin. Tämäkin olisi minulla normaalisti jäänyt kuukausiksi roikkumaan sisäiselle to-do-listalleni, mutta nyt sen kummemmin ajattelematta sekoitin siemenet, gluteenittomat jauhot, veden ja öljyn ja pian huumaavat paahtuvien siementen tuoksut täyttävät keittiön.

Voisiko näitä sisäisiä to-do-listoja jotenkin kytkeä pois päältä muulloinkin kuin lomalla? Miten paljon enemmän arjen pikkuasioista pystyisikään nauttimaan jos kaikki ei olisi ainaista suorittamista?

Ihanaa keskikesää kaikille!